Soppa Magazine

Sisustus, Kalusteet, Astiat, ja Trendit

By

Muumimuseon ja Arabian yhteistyönä syntyi uusi Muumi-taidemuki

muumimuki2

Arabian Teema-sarjan Muumi-aiheisessa taidemukissa on Tove Janssonin alkuperäispiirros Taikurin hattu.

Tampereen taidemuseo avaa maailman ensimmäisen ja ainoan Muumimuseon Tampere-talossa 17. kesäkuuta 2017. Uudessa museossa kerrotaan kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin (1914–2001) muumikirjojen maailmasta aivan uudella elämyksellisellä tavalla. Museon perustana ovat Tove Janssonin alkuperäiset muumiaiheiset kuvituspiirrokset ja -maalaukset sekä Janssonin yhdessä elämänkumppaninsa, graafikko Tuulikki Pietilän (1917–2009) kanssa rakentamat kolmiulotteiset muumikuvaelmat.

Alkuperäisiä piirroksia tuodaan muumien ystävien ulottuville myös uusin tavoin. Muumimuseon ja Arabian yhteistyön tuloksena valmistuu ensimmäinen Muumi-taidemuki. Tampereen taidemuseon kokoelmasta on valittu Tove Janssonin alkuperäiskuvitus, kansikuvapiirros kirjaan Taikurin hattu vuodelta 1950, ja se on tuotu mahdollisimman tarkkaan sellaisenaan Arabian tuttuun Teema-sarjan mukiin.

Kuva julkaistiin ensimmäisen kerran Taikurinhatun ranskankielisessä painoksessa Moumine le Troll vuonna 1968. Alkuperäinen guassipiirros on kooltaan 12,2 cm x 42,4 cm ja sen luonnosteluun on käytetty lyijykynää. Taikurin hattu -kirja julkaistiin alun perin ruotsinkielisenä vuonna 1948 ja suomennettiin vasta vuonna 1956.

Kirjassa Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät vuorelta hatun, jonka sisässä tavarat ja hahmot, jopa kirjan pääsankari Muumipeikko itse, muuttavat muotoaan ja Muumitalossa tapahtuu kaikenlaista kummaa. Kirjassa esitellään myös ensi kertaa parivaljakko Tiuhti ja Viuhti, alter egot Tovelle ja hänen silloiselle mielitietylleen Vivica Bandlerille, joiden hallussa olevaa punaista rubiinia, kielletyn rakkauden symbolia, pelottava Mörkö jahtaa. Kuvassa esiintyvät lähes kaikki myöhemmistä tarinoista tutut hahmot, mutta värikkään panoraamakuvan taakse siis kätkeytyy koko Tove Janssonin silloisen elämän tärkeimmät asiat.

Muumi-taidemuki tulee myyntiin 9.5.2017 aluksi viikon kestävällä yksinoikeudella Muumimuseon yhteydessä toimivaan Tampere-talo Shopiin ja sen jälkeen Arabian jälleenmyyjille.

Alkuperäiset muumiteokset Tampereen houkuttimena

Alkuperäinen Taikurin hattu -kansikuvapiirros tulee esille Muumimuseon ensimmäiseen perusnäyttelyyn yhdessä noin 400 muun piirroksen ja maalauksen sekä 30 kuvaelman kanssa. Museo esittelee kaikkien 12 muumikirjan tarinat kronologisesti nostaen Janssonin tekstit kuvituspiirrosten ja -luonnosten rinnalle. Tampereen taidemuseon näyttelytyöryhmä on uuden tekniikan avulla luonut museosta kokonaisvaltaisen ja moniaistisen elämyksen muumien ja taiteen ystäville.

– Muumit ovat Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia hahmoja. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden yhtenä suurimpana kulttuuri-investointina Tampere avaa maailman ensimmäisen ja ainoan Muumimuseon. Museo on kansallisaarre ja Tampereen kansainvälisesti ja valtakunnallisesti erityislaatuinen matkailun ja kulttuurin kärki. Tampereen kaupunki on investoinut uudistuvaan Tampere-taloon ja Muumimuseoon 22 miljoonaa euroa. Odotamme museoon vähintään 100 000 vuosittaista kävijää, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

-Tampere on vahva kulttuurikaupunki ja kulttuurilla on merkittävä rooli myös kaupungin vetovoimassa ja matkailukohteena. Kulttuuri liittää sukupolvia toisiinsa, tuottaa mielihyvää ja tukee aluetaloutta.

Muumiaarteet Tampereelle 1986

1980-luvun puolivälissä Tove Jansson oli jo 70-vuotias ja pitkän elämäntyön tehnyt tunnustettu kuvataiteilija ja -kirjailija, joka halusi työnsä säilyvän jälkipolville. Tampereen taidemuseolle valmisteltiin samoihin aikoihin Toven elämänkumppanin, taidegraafikko Tuulikki Pietilän isoa näyttelyä. Tampereen taidemuseon silloinen johtaja, nykyinen museoneuvos Anneli Ilmonen oli halukas vastaanottamaan Janssonin tarjoaman kokoelman, vaikka lastenkirjoiksi miellettyjen teosten alkuperäiskuvitusta ei vielä osattu yleisesti arvostaa.

Tuulikki Pietilän näyttely Tampereen taidemuseossa avattiin keväällä 1986 ja ensimmäinen muuminäyttely oli esillä taidemuseon alakerrassa huhtikuun lopulta elokuulle. Tampereen taidemuseo sitoutui hallinnoimaan, pitämään näytteillä ja hoitamaan kokoelmaa museaalisten vaatimusten mukaisesti. Sopiva tila kokoelman esittelylle löytyi juuri valmistuvan, Tuulikki Pietilän veljen Reima Pietilän suunnitteleman pääkirjasto Metson pohjakerroksesta, jossa Tampereen taidemuseon Muumilaakso sijaitsi aina vuoden 2012 loppuun asti. Muumilaakso sulki ovensa lopullisesti lokakuussa 2016 kun Tampereen taidemuseon alakerrassa esillä ollut aikaisempaa vaatimattomampi näyttely suljettiin museon valmistautuessa muuttoon uusiin tiloihin Tampere-taloon.

Taidekokoelman sisältö

Ensimmäinen muumilahjoitus vuonna 1986 Tampereen taidemuseolle piti sisällään 1009 teosta ja 38 kuvaelmaa. Teokset olivat taidemuseon Muumit-näyttelyssä esillä olleita muumikirjojen ja muiden Tove Janssonin kuvittamien kirjojen alkuperäisiä kuvituksia ja luonnoksia. Kuvaelmat olivat Janssonin, Pietilän ja heidän ystävänsä, lääketieteen lisensiaatti Pentti Eistolan tekemiä kolmiulotteisia, muumiaiheisia pienoismaailmoja. Sen lisäksi lahjoitukseen kuului Janssonin varhaisia teoksia, erikielisiä muumikirjoja ja kuvanveistäjä Essi Renvallin veistos Tove Janssonista.

Jansson, Pietilä ja Eistola kartuttivat taidekokoelmaa vuosien saatossa piirustuksilla, kuvaelmilla, Garm-pilapiirroksilla, maalauksilla ja muumimarionettinukeilla. Vuonna 1993 mukaan liitettiin taidekokoelmaa täydentävä Paraphernalia-kokoelma, joka sisältää mm. kuvaelmien rekvisiittaa, kirjeitä, lehtileikkeitä, valokuvia ja dioja.

Paljon uutta muumien ystäville

Muumimuseo avautuu 17.6., mutta Tampere-talossa on jo uutta nähtävää muumien ystäville. Muumien luojasta, Tove Janssonista, Muumilaakson historiasta sekä uuden museon suunnittelusta kertova Making of Muumimuseo -näyttely on esillä Tampere-talon Talvipuutarhassa 8.5. saakka. Muumimuseon omassa lukukirjastossa Tampere-talon aulassa voi istahtaa ja lukea muumikirjoja yli 20 eri kielellä ja tutkia Tove Janssonista kertovia teoksia. Uuden myymälän, Tampere-talo Shopin, valikoimassa on mm. Tove Janssonin kirjoittamia ja kuvittamia muumikirjoja, alkuperäiskuvituksiin pohjautuvia tuotteita, Tampere-aiheisia tuotteita ja klassikkobrändejä sekä suomalaisten muotoilijoiden käsintehtyjä tuotteita. Viimeisimpänä uudistuksena on ravintola Tuhto, joka palvelee myös museon asiakkaita.

Muumimuseon muuttoa voi seurata:
www.muumimuseo.fi
facebookissa @moominmuseum
instagramissa @moominmuseum

By

Magisson uusi Pino-viinilasi Global Innovation Award -finaaliin

b00e3872-b4a2-4561-8fa3-777968c301bd

Kotimaisen design-talo Magisson helmikuussa 2017 lanseeraama uudenlainen pinottava viinilasi valittiin Chicagossa 18.–21.3.2017 järjestettävän International Home and Housewares Show‘n GIA -kilpailusarjan finaaliin.

Simon Stevensin suunnitteleman Magisso Pino-viinilasin innovatiivinen muotoilu ja matala painopiste tekevät laseista tukevia ja pinottavia. Suupuhalletut ja lämpöleikatut lasit ovat erittäin kestäviä. Magisso Pino-lasit on valmistettu lyijyttömästä kristallinosta korkean kirkkausasteen saavuttamiseksi. Paksu pohja estää juomaa lämpenemästä kädessä ja lyhyen jalan ansiosta lasit mahtuvat vaivattomasti astiapesukoneeseen.

Magisso Pino – kaappeihin voi mahtua muutakin kuin viinilaseja!

Magisso on vuonna 2008 perustettu kotimainen  innovatiivisia ja elämää parantavia tuotteita kehittävä yritys, joka on palkittu yli 25 kansainvälisellä design-palkinnolla.

Saatavilla Kultajousi -liikkeistä kautta maan huhtikuussa 2017.

By

Klassikoiden uusi korkeus: Aalto-pikkutuolien ja ruokapöytien korkeus kasvaa kahdella sentillä.

Artek_Aalto_Chair_65_Lacquered_black_Photo_.102922

Alvar Aalto suunnitteli klassikoiksi muodostuneet Artekin tuolit ja pöydät 1930-luvulla. Sen jälkeen ihmisen keskipituus on kasvanut lähes kymmenellä sentillä. Jotta tuolit ja pöydät soveltuisivat paremmin nykyihmisen mittoihin,  Aalto-pikkutuolien ja L-jalkamallistoon kuuluvien ruokapöytien korkeuteen tulee kahden senttimetrin korotus tammikuusta lähtien. Samalla mallistoa täydennetään kokomustalla ja kokovalkoisella vaihtoehdolla ja Suomi 100 -juhlavuosituotteilla.

Artekin huonekaluissa uusi korkeus on toivottu parannus. Sekä tuolit että pöydät sopivat entistä useammille käyttäjille ja erilaisiin kohteisiin. Koon muutos lisää niiden käyttömukavuutta ja ne istuvat entistä paremmin nykystandardin mukaisesti suunniteltuihin tuoleihin ja pöytiin.

Muutos koskee seuraavia tuotteita
• tuolit 65, 66, 68, 69: uusi istuinkorkeus 45,5 cm
• pöydät L-jaloin, tuotenumerot 80, 81, 82, 83, 84, 86, 90, 91, 97: uusi korkeus 74 cm

Korkeusmuutos ei koske 60 ja E60 jakkaroita, ritiläpenkkejä, lastentuolia N65 tai työtuolia K65.

Päätös muutoksesta tehtiin yhteistyössä Alvar Aalto -säätiön kanssa. Silmämääräisesti eroa vanhan ja uuden korkeuden välillä ei huomaa. Artekin L-jalkakokoelman tuotteet valmistetaan edelleen puoliteollisesti Artekin alkuperäisellä tehtaalla Turussa ja niissä käytetty puu on jopa 80 vuoden ikäistä.

Uudet korkeudet saatavana helmikuusta lähtien
Tammikuun alusta alkaen tilatut tuolit ja pöydät toimitetaan asiakkaille uusissa korkeuksissa, ja niitä on saatavana helmikuusta eteenpäin. Vanhoja, matalampia malleja on saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää, ja sen jälkeen tilauksesta siirtymäkauden ajan, ainakin vuoden 2017 loppuun asti.

Pöytiä voi edelleen tilata myös madallettuna vakiokorkeuksiin 60 cm ja 52 cm, ja lisämaksusta myös muihin asiakkaan määrittelemiin korkeuksiin.

Kokovalkoinen ja kokomusta vaihtoehto mukaan mallistoon
Toivottuna lisänä Artekin valikoimaan ovat L-jalkakokoelman pöydät ja tuolit kokomustassa ja kokovalkoisessa värissä. Lisäksi Artek juhlistaa Suomen itsenäisyyden satavuotista taivalta lanseeraamalla valikoiman Aallon L-jalkatuotteita kivenvalkoisena ja uusissa linolevyn sävyissä. Suomi 100 -juhlatuotteet ovat saatavilla koko juhlavuoden ajan. Projekteja varten Artekin tuoleja ja pöytiä voi tilata myös asiakkaan toivomilla väreillä ja pintakäsittelyillä.

By

Artek lanseeraa Daniel Rybakkenin uuden kokoelman Tukholmassa

Artek_Rybakken_Kiila_portrait_photo_KalleSa.154830

Artek esittelee Daniel Rybakkenin uuden kokoelman Tukholmassa 7.-11.2.2017. ”Artek on Skeppsholmen” -tapahtuman paikkana on tanssiteatteri MDT.

Daniel Rybakkenin kaksi uutta tuoteperhettä koostuvat huonekaluista ja pientuotteista, joiden kautta tämä norjalainen muotoilija tarkastelee, mitä Artek on tänä päivänä. Kiila-sarjan säilytyskalusteissa ja istuimissa sekä 124°-sarjan peileissä on hyödynnetty oivaltavasti teollisen tuotannon mahdollisuuksia. Ne tulkitsevat taiteen ja teknologian kohtaamispisteitä ilmentäen samalla tuoreen ja omintakeisen muotokielensä kautta Artekin periaatteita.

Kiila-sarjan pienkalusteet on suunniteltu pitämään tavarat siististi järjestyksessä. Sarjaan kuuluu kaksi pystynaulakkoa, taso ja penkki, ja 124°-sarjaan puolestaan kolme erikokoista seinälle kiinnitettävää tai vapaasti seisovaa peiliä. Kaikki esineet ovat uusia lisäyksiä Artekin pitkäaikaiseen pienkalusteiden sarjaan, ”kodin pikku apulaisiin”, jotka on suunniteltu käytettäviksi sisätiloissa.

Daniel Rybakken on lahjakas nuori muotoilija, joka uransa alkuvaiheessa on keskittynyt tuotemuotoilun yhteen osa-alueeseen, valaisimiin. Rybakken on tutkinut luonnonvaloa ja sen toisintamista keinovalon avulla. Lopputuloksena on herkkäviritteisiä tuotteita, joiden hienovarainen valo syntyy niiden tarkasta ja monimutkaisesta valmistustekniikasta. Artekin toimitusjohtaja Marianne Goebl antaa tunnustusta tälle herkälle tasapainolle todeten: ”Daniel noudattaa Artekin perusperiaatetta taiteen ja tekniikan yhdistämisestä.”
Installaatio: 124° – Artek on Skeppsholmen
Berliiniläisen arkkitehtitoimisto Meyer-Grohbrüggen suunnittelema installaatio kunnioittaa MTD:tä esitystilana muuntaen samalla Artekin kalusteet osaksi lavastetta, joka on tarkoitettu kävijöiden koettavaksi. Näyttelyn keskeisen elementin muodostavat Daniel Rybakkenin 124 asteen kulmaan asetetut peilit, ja Meyer-Grohbrüggen installaatio jakaa tilan kolmeen erilaiseen osioon hyödyntäen samansuuruista tasokulmaa. Nämä osiot ovat interiööri, maisema ja taivas, jotka tarjoavat dynaamisen tilan luennoille ja tapaamisille sekä mahdollistavat kävijöiden välisen spontaanin vuorovaikutuksen.
Kiila
Rybakkenin haasteena on ollut luoda esineitä, jotka sopeutuvat harmonisesti Artekin ikoniseen kokoelmaan avaten samalla uusia näkymiä ja vakiinnuttaen oman, omintakeisen muotokielensä. Kiila-tuoteperhe on prosessin ensimmäinen lopputulos: kokoelma käytännöllisiä ja monikäyttöisiä pienkalusteita, jotka on tarkoitettu etenkin eteiseen ja sisäänkäynteihin. Tukevat pystynaulakot kestävät painavatkin päällystakit menettämättä tasapainoaan (Rybakken on käyttänyt suunnittelussa kolmijalan rakenneperiaatetta), penkki ja taso puolestaan ovat monikäyttöisiä kalusteita, joiden avulla pitää yllä järjestystä. ”Halusin tutkia Artekin tuotteiden ydinominaisuuksia ja heijastaa niitä omissa tuotteissani ilman, että kyseessä olisi pastissi tai kopio Aallon kalusteista”, Rybakken toteaa.

Rybakkenin Kiila-järjestelmä perustuu ainutlaatuiseen, kiilanmuotoiseen ja jauhemaalattuun metalliliitokseen, jolla massiivipuiset jalat on kiinnitetty kalusteen runkoon. Kiilat on kiinnitetty metallitapein, jotka toimivat samalla vaatekoukkuina. Rybakken on tarkoituksellisesti jättänyt kaikki rakenteen osat näkyviin: ”Kalusteiden rakenne on näkyvissä. Muotoilu on täysin läpinäkyvää, eli käyttäjältä ei ole piilotettu mitään.” Kiila-tuoteperhe on tukevaa tekoa ja suunniteltu kestämään. Tätä seikkaa korostaa myös puisten vaatenaulakkojen jämäkkyys: ne ovat peittelemättömän paksuja. Rakenteellisen järjestelmän kehittäminen yksittäisten esineiden muotoilemisen sijaan on kunnianosoitus Aallon kuuluisimpien tuotteiden suunnitteluperiaatteille. Kuten Rybakken itse toteaa: ”Kiila-sarjan kalusteissa on ilmiselvä logiikkansa, ja saman periaatteen tunnistaa myös Aallon tuotteissa. Kyseessä on teollisen tuotannon vaatimuksiin sovitettu design, eli esineet on tarkoitettu osaksi toistettavissa olevaa järjestelmää.” Kaiken lisäksi tuotannon suunnittelussa on toteutettu nerokasta lähestymistapaa, jonka ansiosta kaikki Kiila-tuotteet voidaan kuljettaa litteissä pakkauksissa – mikä sekin tekee kunniaa Artekin perinteiselle lähestymistavalle.
124°
124°-seinäpeilit ovat peittelemättömän veistoksellisia. Peilin puoliskot ovat 124 asteen kulmassa toisiinsa ja synnyttävät siten yllättävän kaksipuolisen heijastuksen ympäröivästä tilasta. Kiillotetusta teräslevystä valmistetut peilit ovat toiminnallisia, arkikäyttöön tarkoitettuja tuotteita. Peilistä on kolme eri versiota, joista yhdessä on myös sisäänrakennettu puinen hylly. Peilit edustavat uutta vaihetta Rybakkenin johdonmukaisessa luonnonvalon ja heijastusten tutkimuksessa. Niiden voimakas muoto antaa seinälle uuden ilmeen tuoden siihen mielenkiintoisia peilikuvia ja valon heijastuksia. Peileillä on käyttökohteita loputtomiin: niitä voi käyttää niin eteisessä, makuuhuoneessa kuin kylpyhuoneessa ja ne korostavat muodollaan ja laadullaan mitä tahansa seinää. Niitä voi lisäksi käyttää myös vapaasti seisovana pöydällä, hyllykössä tai horisontaalisella tasolla.

Kiila ja 124° ovat paitsi Artekin ja Daniel Rybakkenin ensimmäinen yhteisprojekti, myös Rybakkenin ensimmäinen kalustetilaus.
Daniel Rybakken
Vuonna 1984 syntynyt Daniel Rybakken on kotoisin Oslosta. Hän on opiskellut muotoilua arkkitehtuurin ja muotoilun korkeakoulussa Oslossa sekä taideteollisessa korkeakoulussa Göteborgissa. Valmistuttuaan maisteriksi vuonna 2008 hän perusti omat muotoilutoimistot Osloon ja Göteborgiin. Rybakkenille on myönnetty useita tunnustuksia, muun muassa Wallpaper* Design Award vuonna 2017, kaksi Bo Bedre -designpalkintoa vuonna 2016, Compasso d’Oro ADI -palkinto vuosina 2014 ja 2016, sekä Hublot-designpalkinto vuonna 2015. Daniel Rybakkenin taiteen ja designin välimaastoon sijoittuvat teokset ovat tyypillisesti rajoitettuja erityistuotteita, taideinstallaatioita ja prototyyppejä sarjatuotantoa varten. Hän tutkii työssään erityisesti päivänvaloa ja sitä, miten sen tunnun ja alitajuisen vaikutuksen voi tuottaa keinotekoisesti.
124° – Artek on Skeppsholmen
7.-11.2.2017
MDT, Slupskjulsvägen 32, Tukholma
Aukioloajat:
Tiistai 12 -18
Keskiviikko – perjantai 12 – 20
Lauantai 12 -17

By

Anno Collection -tuotemerkki suomalaiselle SGN Groupille

5a613755-78a6-468f-8b9a-91b49bf4f002-w_960

Suomalainen perheyritys SGN Group on ostanut Anno Collection -tuotemerkin sekä siihen liittyvät immateriaalioikeudet Anttila Oy:n konkurssipesältä. Anno-tuotemerkki tunnetaan luonnonläheisistä ja skandinaavisista kodin tekstiileistä sekä muista sisustustuotteista.

Annon brändimielikuva on erittäin positiivinen ja tuotteet ovat lunastaneet paikkansa suomalaisissa kodeissa. Jo klassikoiksi muodostuneita tuotteita, kuten Pandora- ja Jalpaikka -villamattoja, tullaan varmuudella jatkamaan mallistossa. Paikkansa valikoimassa säilyttää myös pellavatuotteet ja kuosit, joista Anno on erittäin tunnettu.

– Näen suurta potentiaalia Anno-tuotemerkissä. Vahvan brändin lisäksi Anno-tuotteet ovat hintalaatu-suhteeltaan erinomaisia. Tuotteet ovat ajankohtaisia, mutta samanaikaisesti ajattomia, kertoo Anno Collection Oy:n toimitusjohtaja Stefan Nieminen.

Kolmatta polvea perheyrityksessä edustava Stefan Nieminen toimii lisäksi SGN Sportia Oy:n toimitusjohtajana ja on toiminut konsernin palveluksessa myös Venäjällä myynnin johdossa viiden vuoden ajan.
– Jos perheyritystaustaa ei olisi, olisi hyvin mahdollista, että toimisin taide- tai sisustusalalla. Äitini, Martina Paatela-Nieminen, on taiteen tohtori, joten taide on kuulunut elämääni lapsuudesta asti, muodossa jos toisessa. Olen todella iloinen, että saamme jatkaa Annon kehittämistä ja tavoitteenamme on luoda tuotemerkistä kansainvälisen vertailun kestävä suomalainen lifestylebrändi.
– Lisäksi koen, että tukkukaupan muutoksen keskellä on tärkeä oppia vähittäiskauppa sekä omien brändien rakentaminen. Anno on tästä näkökulmasta täydellinen kokonaisuus ja mahdollisuudet tulevaisuuden kehittämiselle ovat rajattomat, toteaa Stefan Nieminen.

Tuotemerkin takana jatkavat brändiä jo useamman vuoden kehittäneet pääsuunnittelija Pia Lehtovuori sekä kaupallinen johtaja Vivi Berg. Lisäksi suunnitelmissa on tarjota tulevaisuuden lahjakkuuksille mahdollisuus tuoda työnsä suuren yleisön tietoisuuteen yhteistyön ja suunnittelukilpailujen kautta.

Annon myynti Suomessa on viimeisen viiden vuoden aikana ylittänyt 100 milj. euroa. Vaikka kotimarkkina on Annolle jatkossakin elintärkeä, kohdistetaan tulevaisuudessa suuria panostuksia myös ulkomaille.
– Haluamme varmistaa, että Anno-tuotteet ovat myös tulevaisuudessa vaivattomasti asiakkaiden saatavilla luotettavien yhteistyökumppaneiden sekä verkkokaupan kautta, kertoo Stefan Nieminen. Käymme keskusteluita useamman jälleenmyyjätahon kanssa, joista osan kanssa olemme päässeet jo sopimukseen, osa on loppusuoralla ja osa vasta alkuvaiheessa.

By

Artek avasi myymälät Antwerpeniin ja Berliiniin

161114-artek-store-antwerp-04-print

Artek on avannut syksyn 2016 aikana kaksi uutta myymälää täydentämään Helsingissä sijaitsevaa lippulaivamyymäläänsä, yhden Antwerpeniin ja toisen Berliiniin.

Antwerpenin myymälä avattiin syyskuussa Korte Gasthuisstraatilla sijaitsevan Iittalan myymälän yhteyteen. Kaupungin sydämessä sijaitseva 45 neliömetrin design-myymälä esittelee Artekin huonekalujen, valaisimien ja pienesineiden valikoimaa.

Yhteistyö Iittalan kanssa on luonteva valinta, sillä molempien brändeissä on kyse estetiikan ja toiminnallisuuden saumattomasta yhteensovittamisesta, molempien tuotteet tunnetaan ajattomasta muotoilustaan ja molempien taustalla on samanlainen muotoiluperinne ja osittain jopa samoja tunnettuja muotoilijoita.

Berliinin myymälä avattiin marraskuussa Bikini Berlin -ostoskeskuksessa vuonna 2014 avatun Vitra Artek -myymälän tiloihin. Artek Berlin esittelee 200 neliömetrin myymälässään Artekin omia huonekaluja, valaisimia ja pientuotteita muiden samanhenkisten tuotemerkkien kuten Vitra, String ja Comme des Garçons rinnalla. Lisäksi Artek Berlin tarjoaa valikoiman Artek 2nd Cycle –myymälän vintage-huonekaluja. Berliinin myymälän tuotevalikoimaa täydennetään tarkoin valikoiduilla tuotteilla, joista vastaavat jo tunnustetut että nuoremmat muotoilijat. Valikoimassa korostuu erityisesti paikallinen muotoilu.

Artekin myymälä – perinteitä vuodesta 1936 lähtien
Kun Artek perustettiin vuonna 1935, tavoitteena oli nostaa Alvar ja Aino Aallon suunnittelemien kalusteiden levitys kansainväliselle ja ammattimaiselle tasolle. Uuden huonekaluliikkeen taustalla vaikutti kuitenkin alusta asti myös kulttuurinen tehtävä, joka ei suinkaan rajoittunut pelkkään kaupallisuuteen.

Helsinkiin vuonna 1936 avattu Artekin myymälä oli moderni, funktionalistinen tila, jossa Alvar Aallon uutta ajattelua edustavien huonekalujen rinnalla esiteltiin valaisimia, huonekasveja, tekstiileitä, marokkolaisia mattoja, lasia ja keramiikkaa sekä muuta taidekäsityötä. Väliaikaiset myyntinäyttelyt olivat uusi tapa esitellä muotoilua ja taidetta. Artek toimi tiennäyttäjänä uraauurtavien kansainvälisten taiteilijoiden esittelemisessä suomalaiselle yleisölle; Artekin lukuisissa näyttelyissä nähtiin muun muassa Fernand Légerin, Alexander Calderin, Joan Mirón ja Pablo Picasson teoksia.

Muutettuaan ensin vuonna 1954 ja uudelleen vuonna 1991 Artekin Helsingin-myymälä palasi maantieteellisille juurilleen maaliskuussa 2016, kun uusi lippulaivamyymälä avattiin Eliel Saarisen suunnittelemaan rakennukseen Helsingin keskeisimmällä paikalla Keskuskadulla.

Nykyisin Artek järjestää erilaisia tapahtumia ja tekee menestyksekästä yhteistyötä suomalaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden, muotoilijoiden ja tekijöiden kanssa vaalien samalla kulttuurista ja yhteisöllistä tehtäväänsä Helsingissä. Antwerpenin ja Berliinin myymälät jatkavat osaltaan Artekin missiota tehdä Suomea tunnetuksi maailmalla esittelemällä suomalaisten ja kansainvälisten tekijöiden kanssa tehdyn design-yhteistyön tuloksia useille eri markkinoille Manner-Euroopassa.

 

By

Studio davidpompa tuo meksikolaisen valaisinmuotoilun Artek Helsinkiin

caleta_table_lamp_sand_davidpompa_v002

Studio davidpompa syntyi intohimosta luoda modernia muotoilua, jonka juuret kietoutuvat syvälle meksikolaiseen identiteettiin ja käsityötaitoon. Studio davidpompan mallisto esittelee valaisimia ja pienesineitä, jotka ovat tehty uudelleentulkintana meksikolaista traditiota kunnioittaen. Ne ovat esillä pop upissa 24.10.-12.11. Artek Helsinki -myymälässä.

Meksikolais-itävaltalainen suunnittelija David Pompa Alarcón sai kipinän meksikolaiseen käsityöperinteeseen matkallaan Oaxacassa vuonna 2009, jossa hän näki käsityöläisten käyttävän töissään Barro Negroa, seudulle tyypillistä mustaa savea. Kokemastaan inspiroituneena hän neljä vuotta myöhemmin julkaisi ensimmäisen davidpompa-mallistonsa, jossa oli hyödynnetty Barro Negroa.

davidpompa_octe_bn14-12_bn14-10_bn14-11

Studio davidpompan kokoelman pohjana ja inspiraationa on meksikolainen käsityöperinne ja identiteetti. Haastaen kulttuurin, tuotteiden ja materiaalien rajat David Pompa Alarcón käyttää töissään uudenlaista tapaa ajatella sekä hyödyntää teknologian tuomia mahdollisuuksia.

Studio davidpompan valaisimille ja pientuotteille on ominaista yksinkertaisuus yhdistettynä kauniisiin yksityiskohtiin sekä perinteisiin ja kierrätettyihin materiaaleihin. Mallistossa on tuotu yhteen elementtejä, joita ei ole aiemmin yhdistetty. Kokoelman tuotteet on tehty käsityönä Meksikossa, mikä antaa jokaiselle esineelle oman persoonallisen leimansa. Valaisimissa on esimerkiksi käytetty taidokkaasti hyödyksi punontatekniikoita sekä puhallettua, kierrätettyä lasia, joka heijastaa valon uniikilla tavalla.

Studio davidpompa pop upissa on saatavana valaisimien lisäksi mm. kulhoja ja käsinmaalattuja laattoja. Pop up on avoinna Artek Helsingissä 24.10.-12.11.2016.

www.artek.fi

By

Finlayson inspiroitui Suomen tunnetuimmassa saunassa – Tamminiemi-mallisto kauppoihin marraskuussa

8d14f517d81568dc_800x800ar

Kodintekstiilivalmistaja Finlayson tuo markkinoille yhdessä Kansallismuseon kanssa toteutetun Tammieniemi-malliston, joka ammentaa vaikutteita Suomen tunnetuimmasta saunasta. Saunatekstiileihin on haettu inspiraatiota Tamminiemen saunasta, jota presidentti Urho Kekkonen käytti neljällä eri vuosikymmenellä.

Tamminiemen huvila valmistui 1900-luvun alussa kauppias Nissenin käyttöön. Aikansa huippuarkkitehtien suunnittelema huvila tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen edustusasuntona. Tamminiemi onkin muodostunut lähes synonyymiksi presidentti Kekkoselle, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi kolmekymmentä vuotta.

Tamminiemen saunan historiallinen merkitys on ilmeinen. Todennäköisesti siellä on tehty päätöksiä, joiden ansiosta rauha ja itsenäisyys on säilynyt myös muissa saunoissa ympäri Suomen niemeä. Kansallismuseon kanssa yhteistyössä toteutettu Tamminiemi-mallisto onkin kunnianosoitus paitsi presidentti Kekkoselle, myös saunalle ja sovintomielelle.

92fbde6e67333a15_800x800ar

a2d1ff7bba51fb75_800x800ar

”Tamminiemen sauna on vuosikymmenten mittaan nähnyt ja kuullut monenlaista. Tamminiemessä ymmärrettiin saunan tärkein ominaisuus: sen henkinen puoli. Ilman saunaa olisi tässä maassa moni kimurantti tilanne jäänyt solmuun ja sopimatta, moni rakkaus syntymättä ja moni ystävyys solmimatta. Toivottavasti Tamminiemi-mallisto tuo tämän hengen mahdollisimman moneen suomalaisen kotiin”, kertoo Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila.

Malliston inspiraation lähteenä toimivat Kansallismuseon kokoelman valokuvista löytyneet pyyhkeiden kaksi raitaa sekä Tamminiemen saunan ovenkahvan punottu kuvio. Värimaailmaan on haettu vaikutteita Tamminiemen ympäristöstä, kuten saunan terassin liuskekivestä. Malliston värimaailma on hillitty ja yksinkertainen, minkä vuoksi se sopii kaikenlaisiin ja kaiken kokoisiin saunoihin. Tamminiemi-malliston tuotteet on suunnitellut Finlaysonin suunnittelija Liisa Suurla .

”Haluamme nostaa kulttuuriperinnön innovaatioiden voimavaraksi. Kulttuuriperintö inspiroi, mutta se tarjoaa myös uusia näkökulmia itse tuotekehitysprosessiin. Tamminiemi-mallistossa ikonista kulttuuriperintöä on hyödynnetty oivaltavalla ja tyylikkäällä tavalla”, kertoo Kansallismuseon markkinointijohtaja Jonna Heliskoski.

Kaikki Tamminiemi-malliston tuotteet ovat puuvillapellavaa. Mallistoon kuuluvat käsi- ja kylpypyyhkeet, laudeliinat, saunakinnas, matto ja saunatyyny. Tamminiemi-malliston tuotteet tulevat myyntiin viikolla 46 Finlaysonin verkkokauppaan, myymälöihin sekä jälleenmyyjien valikoimiin.

By

Klassikkotuolin tarina jatkuu – asiakkaiden palautteella suuri merkitys

b700ca4f-515c-4508-8059-7bf8dea98f25-main_image

Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin Siesta lepotuoliin on tulossa myös jalkarahi.

Antiikki- ja sisustusalan erikoisliike Fasetti Oy lanseerasi Habitare-messuilla Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin vuonna 1952 suunnitteleman Siesta –tuolin uudistuotannon. Tuolia ei ollut valmistettu 40 vuoteen. Tuolin lanseeraaminen messuilla osoittautui menestykseksi. Brittiläinen, myös New York Timesiin kirjoittava, designkriitikko Alice Rawsthorn valitsi Fasetti Oy:n Siesta-tuoleineen Habitare-messujen parhaaksi konseptiksi.

Siesta –tuolin uudistuotanto sai messuyleisöltä paljon positiivista palautetta. Ihmiset olivat ilahtuneita siitä, että tuolia valmistetaan taas 40 vuoden tauon jälkeen. Yritykselle mieluisaa asiakaspalautetta oli myös se, että lähes poikkeuksetta kaikki tuolia kokeilleet ihmiset totesivat tuolia kokeillessaan sen olevan erityisen miellyttävä istua. Messupäivien aikana tuolia ehti tietysti kokeilla lukuisat eri pituiset ihmiset ja palautteen perusteella kävi ilmi, että tuolin rakenne on suunniteltu sellaiseksi, että sen istumamukavuus on erinomainen eri pituisille ihmisille.

4e1c151e-1a9a-4a3d-ab2c-d8f4b9b4cf21-original

Fasetti Oy:ssä oli selvää jo ennen Siesta tuolin lanseerausta, että tulevina vuosina Hiort af Ornäsin suunnittelemasta mallistosta tuodaan myös muita tuotteita markkinoille. Messuilla yrityksen saaman asiakaspalautteen mukaan sekä vanhojen tuolien omistajat että uuden tuolin ostajat toivoivat Siesta-tuoliin sopivaa jalkarahia. Jo messujen aikana yrityksessä tehtiin päätös rahin tuomisesta markkinoille. Rahia Hiort af Ornäsin valikoimassa ei tiettävästi ole ollut, joten yrityksen puusepät Esa Niiranen ja Samuli Ylönen ovat uuden haasteen edessä suunnitelleessaan tuoliin sopivaa rahia. Rahi on päätetty tuoda valikoimaan mahdollisimman pian.

Tilattuja Siesta-tuoleja valmistetaan Fasetin verstailla paraikaa. Tuolien valmistus on täysin kotimaista käsityötä; ne valmistetaan alusta alkaen käsityönä Fasetti Oy:n verstailla Hollolassa. Fasetissa halutaan kunnioittaa tuolin perinteistä valmistustekniikkaa.

By

Vallilalta on ilmestynyt uusi tyylikäs tapettikokoelma Hetkessä

tapetti1

Vallilan Hetkessä-tapettikokoelman 11 kuosia ovat peräisin Vallilan AW16-kokoelman kankaista. Ne kuvaavat luontoa, valloittavia kukka-aiheita, hetkessä elämistä, vaistojen varassa toimimista ja urbaania kaupunkimiljöötä. Hetkessä-mallisto sisältää sekä näyttäviä katseenvangitsijoita että hillittyjä, klassisia ja rauhoittavia kuoseja moneen makuun. Helmiäispintaiset vaaleat kuosit tuovat tilaan ripauksen ylellisyyttä.Mallisto on 100 % suomalaista työtä, ja sillä on Avainlippu-tunnus.

Vallilan suunnittelijat Tanja Orsjoki, Matleena Issakainen ja Riina Kuikka ovat löytäneet kokoelman tapetteihin inspiraatiota Suomesta ja maailmalta ja tarkkailleet suhdettamme luontoon ja eläimiin. Mukana kokoelmassa ovat myös Vallilan uudelleentuottamat kuosit legendaariselta Marjatta Metsovaaralta ja vahvan valovoimainen Helsinki-valokuvakuosi Jussi Hellsteniltä. Voimakkaan graafinen Sibelius-monumenttia kuvaava Credo-kuosi on toteutettu yhteistyössä kuvanveistäjä Eila Hiltusen perikunnan kanssa.

Jokaisesta tapettikuosista on yhdestä neljään väritystä. AW16-tapetit sopivat sekä suurten seinäpintojen tapeteiksi että näyttäviksi tehosteiksi. Tapetit käyvät mainiosti persoonallisuutta ja tyylikkyyttä arvostavalle sisustajalle!

kollaasi1

linnu1472645669

Kuoseista luontoa, kukkia ja eläimiä kuvaavat Poem, Riikinkukko, Valmu, Charlotte ja Elle. Aleksi, Aurajoki ja Mulberry taltioivat kaupunkiaiheen, ja Credo tuo sisustukseen rakastetun Sibelius-monumentin. Aleksanteri-kuosin symmetrisyys ja kaleidoskooppismaisuus tekevät kuosista vetovoimaisen ja kiehtovan. Linnunrata puolestaan tuo sisustukseen levollisuutta ja klassisuutta.

Hetkessä-mallisto kehottaa luottamaan vaistoihin ja intuitioon. Lähemmäs vaistonvaraisuutta ihmisen vie luonto ja eläimet. Suomessa luonto on lähellä kaupungissakin. Hetkessä-malliston väripaletti ammentaa esimerkiksi luonnosta ja kukista ja tuo sisustukseen sekä voimakkaita värejä että rauhoittavia sävyjä. Värit on luotu suomalaisiin koteihin sopiviksi, tyylikkään ajattomiksi.

Luota vaistoihisi – sisusta rohkeasti!

Tapettien materiaali on laadukasta ja käyttäjäystävällistä kuitutapettia. Kuitutapetti on selluloosan ja polyesterikuidun sekoitusta, ja tapetti on pesunkestävä. Tavallinen lika ja pöly voidaan poistaa varovasti pyyhkimällä käyttäen kosteaa sientä ja mietoa saippualiuosta. Pakkauksessa tulee mukana ohje kuvion kohdistamiseen.