Soppa Magazine

Sisustus, Kalusteet, Astiat, ja Trendit

By

Bryggman-apuraha arkkitehti Heikki Muntolalle – innovatiivinen talotyyppi suomalaiseen maalaismiljööseen

Arkkitehti Heikki Muntola on saanut Carin ja Erik Bryggmanin rahaston vuoden 2012 apurahan. Apuraha myönnettiin Muntolan työsuunnitelmalle, jossa tarkoituksena on luoda uusi ja innovatiivinen, arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen talotyyppi suomalaiseen maalaismiljööseen. Apuraha on suuruudeltaan 7 500 euroa.

Apurahan luovutti Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn hallituksen jäsen Maarit Kaipiainen tänään 28. marraskuuta Turussa pidetyssä apurahan julkistamistilaisuudessa.

Heikki Muntola on 30-vuotias ja kotoisin Paimiosta Varsinais-Suomesta. Hän valmistui arkkitehdiksi Oulun yliopistosta vuonna 2010 ja on työskennellyt siitä lähtien omassa suunnittelutoimistossaan. Nyt apurahan saaneen projektinsa avulla Muntola pyrkii laajentamaan arkkitehtien toimintaympäristöä maaseutumiljööseen ja samalla madaltamaan asiakkaiden kynnystä ottaa arkkitehti mukaan pientalohankkeeseen.

Runsaasti kilpailumenestystä

Heikki Muntola on menestynyt erittäin hyvin kansainvälisissä suunnittelukilpailuissa jo opiskeluaikanaan. Vuonna 2008 hän voitti työryhmän jäsenenä alle 35-vuotiaille suunnatun kansainvälisen ideakilpailun Porto Water Towers, jossa etsittiin uusia käyttötarkoituksia Porton kaupungin vanhoille vesisäiliöille.  Vuotta myöhemmin Muntolan työryhmä saavutti toisen sijan ideakilpailussa hollantilaisen Delftin yliopiston uudeksi arkkitehtiosastoksi. Yhteensä nuori suunnittelija on saavuttanut jo 13 palkintosijaa kotimaisissa ja kansainvälisissä arkkitehtuuri- ja suunnittelukilpailuissa.

Maltillinen low-end-luomutalo

Parhaiten Heikki Muntola tunnetaan uudenlaisia kaupunkipientaloratkaisuja tavoitelleen Helsinki Townhouse -kilpailun voitosta vuodelta 2010. Voittajatyön, Tabula Casan, ansioksi katsottiin muun muassa talotyypin helppo muunneltavuus asukkaiden tarpeisiin. Nyt apurahan saaneen projektin tavoitteet ovat samat kuin Townhousessa, mutta suunnitteluympäristönä on urbaanin kaupunkimaiseman sijaan perinteinen suomalainen maaseutu.

”Tavoitteenani on nostaa esille uutta ja luovaa, perinteisestä maalaisympäristöstä innoituksensa hakevaa arkkitehtuuria ja siten tuoda esille suomalaista rakennusperinnettä uudella tavalla”, nuori arkkitehti kertoo suunnitelmistaan.

Muntolan mielestä suomalaiseen luontoon sopii parhaiten vaatimaton ja käytännöllinen arkkitehtuuri.

”Vapaa-ajan asuntojen suunnittelussa ja rakentamisessa vaatimattomuus on ymmärretty, mutta omakotitalojen, etenkin maaseudun asuinrakennusten kohdalla on harvemmin hyödynnetty innovaatioita ja luovaa arkkitehtonista ilmaisua”, hän toteaa.

Eräs projektin keskeisistä teemoista on talotekniikan vähentäminen. Pientalorakentamisessa vallitsevien teknisten perusratkaisujen sijaan Muntola haluaa esittää vaihtoehtoja omakotitalorakentajille. Puun käyttö rakenteissa, vuorauksessa, eristeissä, lämmityksessä ja käyttöveden lämmityksessä ovat suunnitelmassa avainasemassa. Tavoitteena ovat yksinkertaiset rakenteet ja luonnollinen ilmanvaihto, luovat tilaratkaisut ja asuinrakennuksen maltillinen, jopa pienehkö kokonaispinta-ala. Muntolan visiona on mahdollisimman luonnollinen talo, ”low-end-luomutalo”, kuten hän itse asian ilmaisee.

By

Tikkurila Oyj: Kestävää kauneutta – kaikille meille

Terike Haapoja on monipuolinen taiteilija, joka on tullut tunnetuksi erityisesti videoistaan ja installaatioistaan

Yhteiskuntamme varat ovat rajalliset ja julkinen rahoitus ei aina riitä kaikkeen. Valitettavan usein rahat loppuvat juuri silloin, kun on tarkoitus luoda jotain kaunista ja usein hyvin käyttäjälähtöistä uniikkia ympäristöä. Tähän ihmisten kauneudenkaipuuseen Suomen suurin maalinvalmistaja Tikkurila Oyj on tarjonnut tänä vuonna mahdollisuuksia. Päiväkoteja, kouluja, terveyskeskus, vanhusten hoitolaitos – kaikkea tätä on kaunistettu Tikkurilan 150-vuotisen taipaleen kunniaksi. Pieniin ympäristön kaunistushankkeisiin on voinut hakea ja saada maalilahjoituksia Kestävää kauneutta, Sustainable beauty -projektin kautta.

Juhlavuoden hankkeen ideana on ollut lisätä ihmisten ja yhteisöjen omaa halua kohentaa ympäristöään. Erilaiset yhteisöt ja yhdistykset ovat voineet ideoida ja toteuttaa parempaa ja värikkäämpää ympäristöä Tikkurilan maalein. Kiinnostus tämänkaltaiseen omaehtoiseen toimintaan on lisääntynyt sitä mukaa kun yhteiskunnan rahoitusta ollaan pienentämässä kaikkialta.

Terike Haapojan vaikuttava, yli kuusi metriä korkea maalaus Spectrum koristaa Helsingin Myllypuron terveyskeskuksen porrashuoneen seinää.

Fresko maalattiin Luja-maalilla

Helsingin Myllypuron terveyskeskuksessa toteutettiin megaluokan taidemaalausseinä taiteilija Terike Haapojan suunnitelman mukaan. Taiteilijan apuna oli 6-henkinen työryhmä. Auringon radiospektriä kuvaava freskomaisen suurikokoinen teos Spectrum avautuu yli kuuden metrin korkuisena terveyskeskuksen porrashuoneessa.

Teos tehtiin yhteistyössä Metsähovin radiotutkimusaseman kanssa, ja sitä varten sävytettiin 120 litran purkkia kovaa rasitusta kestävää Luja Himmeä -maalia taiteilijan luonnoksen mukaan. Tikkurilan Colorservice loi jokaiselle värisävylle oman sävytyskaavansa, ja näin helpotettiin taiteilijan työtä ja lyhennettiin itse maalausprosessia.

Terike Haapoja on tullut tunnetuksi uutta mediaa hyödyntävistä töistään. Hän on toiminut visuaalisena suunnittelijana myös monissa tanssitaiteen produktioissa. Tunnustuksena työstään Haapoja sai Suomen Dukaattipalkinnon 2008 ja Vuoden Nuori Taiteilija -palkinnon 2007. Hänen aiemmat teoksensa ovat olleet videoita, installaatioita ja performansseja, ei niinkään maalauksia.

“Tikkurila on vastuullinen toimija, joka haluaa edistää lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten hyvinvointia osallistumalla aktiivisesti projekteihin, joissa maalilla ja väreillä luodaan iloa, viihtyisyyttä ja kestävää kauneutta erilaisiin tiloihin ja ympäristöihin. Tutustu lähemminhttp://www.tikkurilagroup.com/fi/150/kestavaa_kauneutta/

Teksti: Tikkurila Oyj
Kuvat: Pekka Vainonen

By

Photowall löysi taiteilija Malin Stenströmerin Lost Bird Designin

Photowall löysi onnekkaan sattuman kautta Lost Bird Designin eri suuntauksia yhdistelevän kuvamaailman ja ihastui välittömästi. Tämän seurauksena syntyi tapettimallisto, joka koostuu kolmestatoista eloisasta, erisävyisestä kuvasta.

Malin Stenströmer, Lost Bird Designin taiteilija, kuvaa mallistoa retron ja modernin designin nuoreksi ja värikkääksi potpuriksi, jossa on leikkisiä, katseet vangitsevia kuvioita. Hän hakee inspiraatiota unista, Japanin matkoista ja itse keräämistään vanhoista, hienosta tavaroista. Lost Bird Design kurkistaa aina menneeseen aikaan, jonka taiteilija on itse kokenut entisaikojen taiteen ja designin välityksellä.

Pyysimme Malinia valitsemaan mallistosta muutaman suosikin:

”Haluaisin mieluiten valkoisen Shangri-la tapetin omalle seinälleni punaisen 40-luvun sohvan taakse, tai vessaan mustan Kaboom!-tapetin. Shangri-la-tapetissa on flamingoja ja papukaijoja, ja Kaboom!-tapetissa on paljon räiskettä – boom, bang, pow.”

Kuten nimi paljastaa, mallisto koostuu monista erilaisista lintuaiheista, mutta myös yksittäisistä Art déco -tapeteista ja poptyylisistä tapeteista. Älä unohda myöskään suloisia ja hurjia meri- ja avaruusaiheita pienille. Lost Bird Designissa yhdistyvät laatu, huolellisuus ja ainutlaatuisuus.

Photowall valmistaa valokuvatapetteja ja canvas-tauluja mittojen mukaan. Yhdessä eri puolilta maailmaa tulevien lahjakkaiden valokuvaajien, kuvittajien ja suunnittelijoiden kanssa luomme inspiroivia ja ainutlaatuisia koristeita seinille. Käytämme uusinta digitaalista painotekniikkaa, ja tarkkaan harkittujen työtapojemme ansiosta takaamme, että kaikki tuotteemme ovat laadukkaita ja tarkkoja. Tuotteet toimitetaan aina ilman toimituskuluja ja nopeasti. Lue lisää osoitteesta www.photowall.fi.

By

Tulikivi pinnoittaa vuolukiviuunit valkoiseksi

Uusi innovaatio Tulikivi Color antaa vanhoillekin tulisijoille uuden ilmeen

Tulikivi on kehittänyt konseptin vuolukiviuunien pinnoittamiseksi valkoiseksi, minkä ansiosta kaikki Tulikiven uudet vuolukiviuunit ovat nyt saatavana valkoisena. Tulikivi Color -pinnoite sopii myös jo käytössä olevien vuolukivipintaisten uunien pinnoittamiseen. Tulikiven uunimestari hoitaa vanhojen vuolukiviuunien pinnoituksen alusta loppuun. Pinnoituspalvelu on saatavana vanhoihin uuneihin joulukuun 2012 alusta alkaen.

Tulikiven uusi innovaatio Tulikivi Color -pinnoite on tarkoitettu uusien ja jo käytössä olevien vuolukiviuunien pinnoittamiseen valkoiseksi.

– Olemme tuoneet markkinoille valkoisen Tulikivi Color -pinnoitteen vuolukiviuuneihin, sillä sisustustrendien muuttuessa valkoisille takoille on kysyntää. Takka on yhä enemmän tärkeä sisustuselementti, johon halutaan panostaa. Tulisijan ilmeen on oltava yhteneväinen muun sisustuksen kanssa. Tarjoamme vanhoihin vuolukiviuuneihin ensisijaisesti pinnoituspalvelua, jolloin Tulikiven uunimestari tekee pinnoituksen, kertoo Tulikiven viestintäjohtaja Anu Vauhkonen.

Tulikivi Color -pinnoite on testattu huolellisesti, ja se sopii parhaiten Tulikivi-uunien pinnoittamiseen. Pinnoituspalvelu uusiin uuneihin sisältää saumauksen Tulikivi Color -saumausaineella sekä pinnoituksen Tulikivi Colorilla. Vanhoihin uuneihin tehtävä pinnoituspalvelu sisältää uunin puhdistuksen, luukkujen irrotuksen ja kiinnityksen, saumojen puhdistuksen ja saumauksen Tulikivi Color -saumausaineella sekä pinnoituksen Tulikivi Colorilla. Palvelu on saatavana vanhoihin uuneihin joulukuun 2012 alusta lähtien.

Tulikivi Color -pintaa voidaan paikata, mikäli siihen tulee kolhuja tai pysyviä tahroja vuosien mittaan. Vuolukiviuuni voidaan myös pinnoittaa uudelleen.

Hintatiedot:
Valkoinen pinnoite uuteen uuniin: hinta 400 euroa
Valkoinen pinnoite vanhaan uuniin: hinta 700 euroa