Soppa Magazine

Sisustus, Kalusteet, Astiat, ja Trendit

By

Tikkurilan 150-vuotishistoria nyt sähköisenä versiona

Tikkurila Oyj julkaisi viime vuonna 150-vuotishistoriansa nimellä Värikartta – 150 vuotta Tikkurilan tarinoita. Nyt teoksesta on ilmestynyt sähköinen versio, jonka voi ladata ilmaiseksi iTunesista iPad-laitteille.

Värikartta kertoo Tikkurila Oyj:n vaiheista tavan­omaisia yrityshistorioita värikkäämmin. Teos esittelee elämäkertatiedoin 150 yrityksen historiaan vaikuttanutta henkilöä. Talous­historian suurten linjojen ja Tikkurilan kehitystarinan ohella Värikartassa kuvataan Suomen suuriruhtinaskunnan matkaa moderniksi eurooppalaiseksi valtioksi ja Helsingin pitäjän tietä Vantaan kaupungiksi. Runsas ja monipuolinen kuvitus tekee applikaatiosta myös kiehtovan selailuteoksen.

Värikartan kirjoittaja on FT Kirsti Manninen, kotimaisen kirjallisuuden dosentti, kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänen ehdotuksestaan Tikkurilan 150-vuotiskirja sai tavanomaisista yrityshistorioista poikkeavan sisältörakenteen, joka oli helppo siirtää sähköiseen maailmaan. Ulkoasusta ovat vastanneet graafiset suunnittelijat Camilla Pentti ja Jani Pulkka. Piirrokset ja kartat on tehnyt graafinen suunnittelija ja kuvittajaJussi Kaakinen.

Sovelluksen toteutti Apply Interactive Oy, joka on erikoistunut tablet- ja mobiilisovelluksiin sekä erilaisiin interaktiivisiin julkaisuihin.

Appin voi ladata täältä.

https://itunes.apple.com/app/varikartta/id600488845?l=fi&mt=8

www.tikkurila.fi

www.apply.fi

By

Valtiovarainministeriön uusin julkaisu: RAKENTAMINEN 2012 -2013

Rakentamisen suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta alkuvuosipuoliskon kuluessa. Poikkeuksellisen matala korkotaso ja kotitalouksien hyvä rahoituksen saatavuus ovat tukeneet asuntorakentamista ja pitäneet asuntokauppaa yllä. Valtion tukema asuntotuotanto ei ole kiinnostanut rakentajia ja rakennuttajia odotetusti. Rakennusalan suhdanneryhmän arvion mukaan tänä vuonna aloitetaan 27 000 – 28 000 asunnon rakentaminen ja ensi vuonna aloituksia olisi jonkin verran tätä vähemmän. Riskit heikentymisen suuntaan ovat kuitenkin kasvaneet. Myönnettyjen lupa-kuutioiden selvä väheneminen viittaa siihen, että muun kuin asuntorakentamisen määrä alenee myös ensi vuoden puolella. Tämä näyttää koskevan erityisesti liikerakentamista sekä teollisuusrakentamista.

Asuntojen korjaaminen kehittyy edelleen melko tasaisesti tänä ja ensi vuonna, mutta muiden talonrakennusten korjaamisen arvioidaan supistuvan edelleen ensi vuonna heikohkossa suhdannetilanteessa. Maa- ja vesirakentaminen kasvaa tänä vuonna, koska julkiset maa- ja vesirakennusinvestoinnit ovat selvästi nousussa. Kaiken kaikkiaan rakentamisen kokonaismäärän arvioidaan supistuvan kuluvana vuonna 2-4 %. Ensi vuonna rakentamisen kokonaistuotannon odotetaan edelleen supistuvan 1-3 %. Maan eri alueilla rakentamisessa tulee olemaan lupakehityksen perusteella arvioituna suuria eroja.

Rakennuskustannusten nousun odotetaan hidastuvan edelleen. Rakennusalan työtunnit ovat kääntyneet laskuun ja työllisyyskehityksen arvioidaan heikentyvän tuotannon laskiessa

Lataa julkaisu Victoria Median kirjastosta jonne pääset tästä.

By

Saksalainen valaisinvalmistaja Schmitz julkaisi uuden luettelon

Schmitz Catalogue Architectural Lighting 12

Schmitz is of course Schmitz – and unmistakeable so – even the new Architectural Lighting Catalogue SCHMITZ 12.

SCHMITZ 12 provides detailed information on the product ranges: SYSTEMS, INDIVIDUAL LUMINAIRES as well as on the range G-CONCEPT: the unique combination of plaster-carton components with the matching lighting technique.

Uusimman luettelon voit tilata tästä

By

Urheiluympäristöt keskiössä rakennusperintöpäivien kirjassa

Euroopan rakennusperintöpäivien kirja Liikuttavat ympäristöt – Miljöer som rör och berör on julkistettu tänään 16. elokuuta. Kirja tukee rakennusperintöpäivien tämänvuotista Liikunta- ja urheiluympäristöt -teemaa, jonka myötä nostetaan aiheeseen liittyvän rakennusperinnön arvostusta.

 

Kirjan kautta tulevat tutuiksi niin 1900-luvun alkupuolen mäkihyppypaikat kuin 2000-luvun pesäpalloareenat. Nämä erilaiset liikuntapaikat urheilukentistä uimarantoihin ja halleista hyppyrimäkiin kuuluvat jokapäiväiseen elinympäristöömme ja ovat oleellinen osa rakennettua maisemaamme. Muutamia arvokohteita lukuun ottamatta urheilu- ja liikuntaympäristöjä ei yleensä arvosteta muutoin kuin ajankohtaisen käyttötarkoituksensa kautta. Ne ovat kuitenkin oleellinen osa elinympäristömme vetovoimaa. Suomessa arvioidaan olevan noin 30 000 erilaista liikunta- ja urheilupaikkaa.

 

Julkaisun artikkelit osoittavat, että Suomi on moni-ilmeinen urheilumaa ja meillä on kulttuuriympäristöinä arvokas liikunta- ja urheiluympäristöjen verkko. Helsingin olympiapaikkoja unohtamatta jokaisella paikkakunnalla on omat urheilupyhättönsä. Sama koskee omaehtoisen liikkumisen paikkoja kuten pururatoja, hiihtolatuja tai jumppasaleja. Kaikista niistä riittää ammennettavaa myös tämän vuoden rakennusperintöpäiviin, jotka huipentuvat tapahtumaviikonloppuun 7.-9. syyskuuta.

 

Kirjan toimituksesta vastaa Suomen Kotiseutuliitto yhdessä Liikuntatieteellisen Seuran kanssa. Teos on kokonaan kaksikielinen. Kirja on ladattavissa sähköisenä rakennusperintöpäivien kotisivuilla osoitteessa www.rakennusperinto.fi/erp. Sivustolta löytyvät myös ohjeet kirjan painetun version tilaamiseen.

 

FAKTA: Euroopan rakennusperintöpäivät

  • Euroopan rakennusperintöpäiviä (European Heritage Days) on vietetty Suomessa vuodesta 1992.
  • Tavoitteena on lisätä paikallisen rakennetun kulttuuriympäristön tuntemusta ja arvostusta osana eurooppalaista kulttuuriperintöä sekä kannustaa kansalaisia osallistumaan rakennusperintömme vaalimiseen ja suojeluun.
  • Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta, ja niihin osallistuu noin 20 miljoonaa ihmistä.
  • Suomessa rakennusperintöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.
  • Rakennusperintöpäivien 2012 teema on Liikunta- ja urheiluympäristöt, tapahtumien pääviikonloppu 7–9.9.2012.
  • Lisätiedot, tapahtumat ym.: www.rakennusperinto.fi/erp

 

Lisätietoja

 

Euroopan rakennusperintöpäivät

pääsihteeri Lassi Saressalo, Suomen Kotiseutuliitto, puh. 050 590 2210, etunimi.sukunimi@kotiseutuliitto.fi

tiedottaja Liisa Lohtander, Suomen Kotiseutuliitto, puh. (09) 612 63223, etunimi.sukunimi@kotiseutuliitto.fi

avustaja Sanna Käyhkö, ympäristöministeriö, puh. 0400 143 956, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

www.rakennusperinto.fi/erp

www.kotiseutuliitto.fi

http://rakennusperinto.blogspot.com

 

 

By

Ensimmäinen kirja arktisesta muotoilusta julkistetaan Rovaniemellä

Ensimmäinen kirja arktisesta muotoilusta julkistetaan Rovaniemellä

Arctic Design. Opening the Discussion” on ensimmäinen kansainvälinen keskustelunavaus siitä, mitä on arktinen muotoilu. Kiinnostus arktista aluetta kohtaan on kasvanut voimakkaasti ja keskustelua käydään niin taloudellisista, poliittisista kuin kulttuurisista kysymyksistä. Nyt julkaistava kirja tuo keskusteluun muotoilun näkökulman: miten muotoilu voi tukea arktisen alueen kehittämistä.

Kirjan julkaisija on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta ja teos on syntynyt osana Lapin yliopiston ja Rovaniemen Kehitys Oy:n yhteistä Arktinen muotoilu – Arctic Design -hanketta. Kirjan on toimittanut Päivi Tahkokallio.

Kirjan kaksitoista artikkelia lähestyvät arktista muotoilua käsitteen määrittelyn, palvelumuotoilun, yhteisöllisyyden ja alkuperäiskansojen näkökulmista. Kirjoittajina ovat muun muassa rehtori Mauri Ylä-Kotola, dekaani Timo Jokela ja professori Satu Miettinen Lapin yliopistosta.

  • Palvelumuotoilu voi kehittää radikaaleja innovaatioita, joiden avulla voidaan tuottaa hyvinvointia arktiselle alueelle, pohtii Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan professori Satu Miettinen.

Kansainväliset kirjoittajat tulevat Ruotsista, Skotlannista ja Kanadasta. Mukana on myös maailman luetuimman kulttuuri- ja designblogin The Cool Hunterin kirjoittaja, suomalaissyntyinen Tuija Seipell.

  • Tulevaisuudessa arktisella muotoilulla tulee olemaan yhä tärkeämpi rooli Rovaniemen ja pohjoisten alueiden yritysten brändin ja imagon kehittämisessä, toteaa Rovaniemen Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Juha Seppälä, yksi teoksen artikkelikirjoittajista.

Arctic Design. Opening the Discussion esittelee myös seitsemän rovaniemeläistä yritystä, joilla on kaikilla erilainen suhde arktiseen muotoiluun. Mukana ovat Lappset Group, BRP Finland, Metsähallitus, Flatlight Films, Prosanta, Annelin Yrtit & Karkit ja Arctic SnowHotel. Lappset Groupin Johanna Ikäheimo ja BRP Finlandin Jukka Jokinen ovat kirjoittaneet kirjaan myös artikkelit.

Julkaisun rahoittajat ovat Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Lapin Ely-keskus.

LISÄTIETOJA:

Lapin yliopisto taiteiden tiedekunta, Arktinen muotoilu -hanke

Päivi Tahkokallio, julkaisun toimittaja
paivi@tahkokallio.fi tai 050 324 3517

Rovaniemen Kehitys Oy, Arktinen muotoilu -hanke

Jaana Jeminen, projektipäällikkö
jaana.jeminen@rovaniemi.fi tai 0400 551 400