Soppa Magazine

Sisustus, Kalusteet, Astiat, ja Trendit

By

Käyttämätön vanha lelu kiehtoo keräilijää – Löytämisen riemua Turun Taide- ja Antiikkimessuilla

2f2b267f-2425-4409-af9c-c95858589485-main_image

Turun Taide- ja Antiikkimessuilla on jälleen mahdollisuus tehdä uskomattomia löytöjä. Turun Messukeskuksessa 19.-20.3. järjestettävä messutapahtuma kokoaa yhteen taiteen, antiikin, vanhojen rahojen, nukkekotien ja vanhojen lelujenkin kerääjät. Lisäksi samaan aikaan järjestetään myös Kädentaitomessut, jossa painotus on kotimaisessa käsityössä.Kahden messupäivän aikana yleisöä odotetaan paikalle tuhatmäärin.

Taide- ja Antiikkimessuille osallistuu kymmeniä antiikki- ja taidekauppiaita. Messujen ohjelmassa puhutaan tällä kertaa mm. miniatyyrimaalauksista sekä Suomessa käytettyjen rahojen menneisyydestä. Messuilla nähdään mm. Antiikkilöytö Valli & Selinin Artek-pöytänäyttely sekä Irma Kaukisen kokoama saksinäyttely. Omia taide- ja antiikkiesineitä voi tuoda paikan päälle arvioitavaksi. Muotitaiteilija Jukka Rintalakin on mukana messuilla 40-vuotisen taiteilijauransa tiimoilta.

Taide- ja Antiikkimessuilla pääsee tutustumaan harvinaisuuksiin. Turun Seudun Numismaatikot tuovat messuille soudun olympiavoittajan Pertti Karppisen mitalit kokonaisuudessaan yleisön ihasteltaviksi. Kassakaapista tuotujen mitalien lisäksi soutumestari on lauantaina myös itse kertomassa aiheesta. Vehmaalaissyntyinen Karppinen on voittanut mm. kolme olympiakultaa.
– Nämä eivät ole olleet aikaisimmin tässä mittakaavassa esillä missään, Turun Numismaattinen Seura ry varapuheenjohtaja Veikko Repo hehkuttaa.

Löytyykö sopivaa rahaa?

Messuilla järjestetään arviointia, joten messuille voi tuoda mukanaan vanhoja rahoja, joiden arvo mietityttää. Mikä raha saisi arvioitsijan suorastaan sinkoutumaan tuoliltaan?

– Suomalainen 20 markan kultaraha L vuodelta 1912, rahamestarin nimikirjaimilla, arvelee Repo.
– Sellaisen arvo on huutokaupoissa ollut siellä jopa yli 10 000 euron luokkaa.

Veikko Repo on mielissään, sillä näyttelyyn saadaan esille merkittävä kokoelma kultarahoja ja hopearahoja, joissa on tunnettuja suomalaisia. Formulaviikonlopun kunniaksi nähdään mm. Kimi Räikkösen kultaraha. Myös Teemu Selänteen koristama minikultaharkko on mukana messuilla.

Yleisön riemuksi voi myös osallistua kisaan, jossa palkintona on mikäpä muu kuin yhden erityisen merkittävän suurmiehen kolikko.
– Meillä on kahdeksan gramman joulupukkia kuvaava minikultaraha, kertoo Repo.

Vanha ja käyttämätön peltiauto riemastuttaa keräilijää

Yksi Taide- ja antiikkimessujen osa-alue on täynnä leluja. Old Toy Swap eli vanhojen leikkikalujen markkinat sisältävät on lelukerääjän paratiisi. Tuottaja Martti Rinteen mukaan messuilla on mm. iso joukko vanhoja peltiautoja, purkkakuvia ja kiiltokuvia.
– Sijoitusmielessä arvokkain hankinta on alkuperäisessä laatikossa oleva peltiauto. Käyttämätön on yleensä käytettyä arvokkaampi, hän sanoo vinkiksi.
Itsekin vuoden 1959 Märklinin junia keräävä Rinne tietää mikä vetää vanhojen lelujen pariin:

– Löytämisen riemu!

Lisätiedot:

Turun Taide- ja Antiikkimessut,
http://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/turun-taide-ja-antiikkimessut/

Messut ovat avoinna kello 10-17 Turun Messukeskuksessa

Turun Taide- ja Antiikkimessut:
Turun Messukeskus Oy,
https://www.facebook.com/TurunTaideAntiikkimessut/

Kädentaitomessut:
Kädentaitomessut netissä: www.kadentaitomessut.fi

By

Artek sisustaa teehuoneen Habitare-messuille

Teehuone_4_ihmiset_kutsu_mailer.111903

ARTEK Teehuone on viihtyisä keidas keskellä 9.-13.9.2015 järjestettävien Habitare-messujen vilskettä.

Habitare-messujen ahead!-alueella oleva ARTEK Teehuone on rauhallinen keidas, jonne messuvieraat ovat tervetulleita levähtämään hetkeksi kiertelyn lomassa. Teehuoneen erikoisuutena ovat teen ympärille rakennetut herkulliset menut, jotka sisältävät suolaista ja makeaa purtavaa. Lisäksi tarjolla on myös kahvia ja muita virvokkeita.

ARTEK Teehuone on saanut vaikutteita japanilaisista teehuoneista ja tilan materiaalivalinnat kumpuavat teehuoneiden sisustuksesta. Artekin klassisessa 901 tarjoiluvaunussa näkyy Aallon kiinnostus perinteiseen teekulttuuriin. Tarjoiluvaunu 901 esitellään tilassa Hella Jongeriuksenhienovaraisesti uudistamana. Teehuoneen selkeä ja raikas tunnelma luo messujen keskelle rauhoittavan ympäristön.

Teehuoneen sisustuksesta ovat vastanneet nuoret, nousevat suunnittelijat Anni Pitkäjärvi ja Hanna-Kaarina Heikkilä. Anni Pitkäjärvi on teolliseksi muotoilijaksi valmistunut monitaituri. Tällä hetkellä hän opiskelee Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa toista vuotta Sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun maisteriopinnoissa. Hanna-Kaarina Heikkilä arkkitehtuuritaustainen muotoilija, joka työskentelee arkkitehtitoimistossa ja opiskelee Aalto yliopiston muotoilun laitoksella. Opintojensa ohessa hän on työskennellyt myös freelancerina monien projektien parissa. Heikkilä on asunut Japanissa ja Tanskassa kartuttaen kansainvälistä kokemusta niin työn kuin opintojen parissa.

ARTEK Teehuone on toteutettu yhteistyössä seuraavien toimijoiden kanssa: Fazer, Johan & Nyström, InnoGreen, Designbetoni, Puumerkki, Ahlstrom, Upload Audio.

By

Habitaren kävijät haikailevat keittiöremonttia

106fb153-0f03-4270-a1ba-34afcb81862b-main_image
Habitare Creative Space. Kuvaaja Kimmo Brandt/Messukeskus
Suomen suurin huonekalu-, sisustus ja muotoilutapahtuma Habitare päättyi sunnuntaina Messukeskuksessa. Habitaressa ja samaan aikaan järjestetyissä ArtHelsinki, Antiikki ja ValoLight -tapahtumissa vieraili alustavien tietojen mukaan lähes 47 000 kävijää. Kävijätutkimuksen mukaan Habitaren kävijät haluaisivat kodin tiloista uudistaa mieluiten keittiön.

Habitaren tila haltuun -teema kannusti pohtimaan kodin ja julkisten tilojen käyttöä ja määrittelemään uudelleen kodin ja työn sekä yksityisen ja yhdessä tekemisen tiloja. Tapahtumakokonaisuuden kävijöille tehdyn tutkimuksen* mukaan viidennes vastaajista haluaisi remontoida tai uudistaa kodin tiloista seuraavaksi keittiön. Keittiön remontoimiseen oltaisiin valmiita sijoittamaan useita tuhansia euroja rahaa.

Habitaressa palkittiin muotoilijoita ja taiteilijoita

13. Habitare-suunnittelukilpailun voitti Lahden muotoilu- ja taideinstituutin opiskelija Samuli Helavuo teoksellaan “Havina”. Helavuo palkittiin 10 000 euron pääpalkinnolla. Piknik-teemaisen kilpailun päätuomarina toimi arkkitehti Emmanuelle Moureaux.

EcoDesign-erikoisnäyttelyssä palkittiin viisi muotoilijaa. Elinkaariajattelu-teemaisen näyttelyn kuraattori Marco Casagrande jakoi 1 000 euron palkinnot Juri Kariselle, Kari Leppälälle, Rudi Mertzille, Mikko Paakkaselle ja Esa Vesmaselle.

Vuoden taideteko -palkinnon voitti tamperelainen Hirvitalo – Pispalan nykytaiteen keskus ja sen taustalla toimiva Pispalan kulttuuriyhdistys ry. 3 000 euron arvoinen Vuoden taideteko on Galleristit – Galleristerna ry:n ja Messukeskuksen jakama vuosittainen palkinto.

Valaisinsuunnittelukilpailu Luminordin tämän vuoden pääpalkinnon sai Simo Serpola työllään “Trefoil”. Kilpailussa piti suunnitella kotiin sopiva valaisin tai valaisinsarja. 5 000 euron arvoinen Luminord-palkinto jaettiin nyt seitsemännen kerran.

Seuraavan kerran Habitare-tapahtumakokonaisuus järjestetään 9.-13.9.2015.

*TNS Gallup: Habitare-kokonaisuuden kävijätutkimus, otos 200 hlö

Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa seuraavan kerran ensi syksynä, 9.-13.9.2015. Tapahtuma tarjoaa kaiken kotien ja julkisten tilojen sisustukseen ja toimivuuteen. www.habitare.fi

By

Habitare 2014 avautuu keskiviikkona

cd86adac-e384-4e1e-9e03-2247618c345a-main_image
Habitaren ahead!-arenan kaupunkitilan ovat suunnitelleet Aamu Song ja Johan Olin.
Huonekalu-, sisustus- ja designtapahtumakokonaisuus Habitare avaa Messukeskuksen syyskauden 10.−14.9. Lähes 500 näytteilleasettajaa täyttää Messukeskuksen kaikki hallit paitsi sisustuksen uusimmilla trendeillä ja innovatiivisella muotoilulla myös romutaiteella ja vanhoilla tavaroilla. Tapahtumakokonaisuuteen kuuluvat Habitare, ArtHelsinki, Antiikki ja ValoLight.

25. kerran järjestettävä Habitare esittelee kotien ja julkitilojen sisustustrendit ja uudet tuotteet. Esillä on niin huonekaluja, sisustusmateriaaleja, keittiöitä ja kylpyhuoneita kuin valaisimia, astioita ja taidettakin. Viime vuonna messuilla vieraili lähes 55 000 kävijää.

Erikoisnäyttelyt antavat vaihtoehtoisia tapoja lähestyä sisustamista. TrashDesign -näyttely osoittaa mihin kaikkeen romu- ja kierrätystavara taipuu. EcoDesign -näyttelyn esineissä on mietitty elinkaarta aina valmistuksesta käyttöön ja kierrätykseen. Ahead!-designalue esittelee uusinta muotoilua ja innovatiivisia sisustusratkaisuja. Alueen teema kannustaa tänä vuonna ottamaan erilaisia tiloja haltuun ja määrittelemään uudelleen kodin ja työn sekä yksityisen ja yhdessä tekemisen tiloja.

Uusien innovaatioiden ahead!

Ahead!-alueen arkkitehtuurista vastaa COM-PA-NY eli suunnittelija-tuottaja työpari Aamu Song ja Johan Olin. Palamattomasta reikävinyylistä rakennettu kuviteellinen kaupunkitila kohoaa yli 13 metrin korkeuteen ja on 5 metriä leveä. Tavoitteena on tarjota messukävijälle kokemus kaupungin torista, jossa on erilaisia tapahtumia messujen ajan. Ahead!-alueen konseptointivastuussa toimii jo toista kertaa suunnittelutoimisto Muotohiomo.

Uusien kykyjen areena, Protoshop, esittelee innovatiivista nykymuotoilua ja sen tekijöitä sekä etsii tuotteille valmistuskanavia. Alueella nähdään suomalaisten ja Suomessa toimivien muotoilijoiden uusia töitä. Alueen tuottajana toimii Imu Design yhdessä Messukeskuksen kanssa.

Kävijät pääsevät itse innovoimaan ahead!in työpajoissa. Muun muassa Toimiva kaupunki -projektin pajassa yleisö voi yhdessä kaupunkisuunnittelijoiden kanssa suunnitella mahdollisimman toimivaa ja saavutettavaa kaupunkia. Toimiva kaupunki -hanke kehittää muotoiluun liittyvää osaamista julkisten palveluiden suunnittelussa.

EcoDesignissä pohditaan tuotteen elinkaarta

EcoDesign-näyttelyn tämän vuoden teema on elinkaariajattelu. Mukana on 60 eri materiaaleista valmistettua työtä: huonekaluja, valaisimia ja jopa hyönteisterraario. Näyttelyn on kuratoinut suomalainen arkkitehti Marco Casagrande, joka myös valitsee EcoDesign-palkinnon voittajan. Palkinto on 5 000 euron arvoinen ja sen lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Näyttelyn tuottajana on mainostoimisto Valo ja järjestäjänä Messukeskus.

Trash Designissa romu taipuu moneen

Romumuotoilua esittelevän TrashDesign -näyttelyn teema on tänä vuonna Ympäriltä ja kaukaa. Näyttelyn ovat koonneet ja suunnitelleet romumuotoilija Henrik Enbom ja tuottaja Isa Kukkapuro-Enbom. Näyttelyn kolme osaa esittelee romumuotoilua eri kanteilta: itse tehtynä, potentiaalisesti sarjatuotantoon tarkoitettuna ja taiteena.

Trash Design levittäytyy myös ArtHelsinkiin ja Antiikkiin. Antiikissa nähdään, miten vanhat kirjat taipuvat erilaisiksi esineiksi, tilanjakajiksi ja taiteeksi ja ArtHelsingissä nuorten trash-taiteilijoiden installaatioita.

Paracity – nykyaikainen slummi

Habitaressa esitellään ensimmäistä kertaa Suomessa uusi suomalainen innovaatio, laminoidusta puusta valmistettu kaupunkirakenne Paracity. Suomalaisarkkitehdin Marco Casagranden suunnittelema moduulirakenne on esimerkki uudenlaisesta kaupunkisuunnittelusta ja tilan haltuunotosta. Paracity-moduuleita pinotaan päällekkäin ja yhdistellään, moduuleihin rakennetaan asuntoja ja näin tuloksena saadaan uusia kaupunkeja asukkaidensa itse rakentamina. Paracity-kaupunkeja suunnitellaan rakennettavaksi lähivuosina Taiwaniin, Japaniin ja Indonesiaan.

Uusia kykyjä palkitaan Habitaren suunnittelukilpailussa

Habitaren suunnittelukilpailu on muotoilua ja arkkitehtuuria opiskeleville tarkoitettu kilpailu. 13. kerran järjestettävän kilpailun tämän vuoden teema on May Day, jossa tarkoituksena on kehittää kesäisellä piknikillä tarvittavia rakenteita ja esineitä. Kilpailun ensimmäisen vaiheen tuomaristo valitsi viisi finalistityötä, jotka esitellään Habitaressa. Suomen Messusäätiön lahjoittaman kilpailun pääpalkinnon, 10 000 euroa, saajan valitsee kilpailun päätuomari, ranskalainen arkkitehti Emmanuelle Moureaux.

Ammattilaisille julkitiloja ja valaisimia

Interiore-alue keskittyy julkitilojen sisustukseen ja toimivuuteen. Sisustuksen ammattilaisille suunnatulla alueella on esillä julkitiloihin sopivia kalusteita, pintamateriaaleja ja tekstiilejä.

ValoLight-tapahtuman Pro Valo -alue on ammattilaisille suunnattu katselmus tämän hetken valaisininnovaatioista, valolähteistä sekä julkitiloihin että koteihin. ProValo esittelee myös ulkovalaistusta sekä antaa suunnittelijoille vinkkejä parhaisiin valaisinratkaisuihin.

ValoLight-tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Luminord 2014 -valaisinsuunnittelukilpailussa tehtävänä oli suunnitella kodin valaistukseen soveltuva valaisinsarja tai yksittäinen valaisin. Kilpailun voittajatyö palkitaan 5 000 euron tunnustuspalkinnolla, jonka lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

ArtHelsingissä ja Antiikissa taidetta ja vanhoja esineitä

ArtHelsinki tuo galleriat Messukeskukseen ja tarjoaa laajan katselmuksen nykytaidetta 80 taiteilijalta. Tapahtumassa nykytaiteen kenttä on esillä monipuolisesti: mukana on maalaustaidetta, grafiikkaa, veistoksia, valokuvia, lasi- ja korutaidetta sekä installaatioita.

Antiikin, vintagen ja taiteen messutapahtuma Antiikki esittelee antiikkiesineitä Habitaren nykyaikaisen sisustamisen rinnalla. Tapahtumassa on antiikki- ja vintageliikkeitä esittelemässä ja myymässä huonekaluja, sisustusesineitä, taidetta ja astioita. Tapahtuman ohjelmassa on runsaasti vinkkejä entisöintiin, konservointiin ja taiteen ja antiikin ostamiseen.

Samaan aikaan Habitaren kanssa järjestetään Helsinki Design Week, jonka ohjelmaa Habitare on.

Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare järjestetään Messukeskuksessa 10.−14.9.2014. Messut ovat avoinna: ammattilaisille 10.−11.9. klo 10−18, yleisölle: 11.9. klo 14−18, 12.9. klo 10−19, 13.−14.9. klo 10−18. Tapahtuma tarjoaa kaiken kotien ja julkisten tilojen sisustukseen ja toimivuuteen. Edellisenä vuotena Habitaressa vieraili lähes 55 000 kävijää.www.habitare.fi

By

Antiikin ja taiteen arvo puhuttaa Turun Taide- ja Antiikkimessuilla

kuva_1.955d0f94-218f-436a-9a65-1b35f1dde8e4-main_image

Turun Taide- ja Antiikkimessuilla nähdään tänä vuonna oma kokonaisuutensa, jossa on esillä laatuantiikkia pääosin 1700- ja 1800-luvuilta. Alueelta löytyy huonekaluja, koruja ja tietysti arvoantiikkia kyseiseltä aikakaudelta. Uutuutena messuilla on myös vintage-muotinäytös She’s a lady. Naisten vintage-näytöksen ovat harjoitustyönään suunnitelleet Sara Tenhunen ja Linda Granberg, Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistosta. Taidetta, löytöjä ja hyviä vinkkejä on tarjolla kahdessa messuhallissa. Turun Numismaattinen Seura ry tuo messuille vanhoja rahoja. Turun Taide- ja Antiikkimessujen kanssa samaan aikaan on myös Kädentaitomessut 22.-23.3. Yhteensä tapahtumissa on noin 350 yritystä.

Vinkkejä omaisuuden realisointiin

Messuilla on mukana laaja kaarti taiteen ja antiikin näytteilleasettajia. Myös yleisöllä on mahdollista osallistua. Taideasiantuntijat Tuija Peltomaa ja Hans Tritzschler arvioivat messukävijöiden tuomia esineitä ja taidetta molempina päivinä. Tuija Peltomaa myös luennoi tapahtumassa antiikin, taiteen ja designin arvosta ja arvottamisesta. Vinkkejä on luvassa muuttoirtaimiston, jaettavan kodin ja kuolinpesän realisoimisesta.

Liettualaiset mukana jo 10:nnen kerran

Turun Taide- ja Antiikkimessut tuo yleisön eteen jo kymmenennen kerran omaperäistä liettualaista taidetta. Turun seudun Liettuan ystävät ry:n puheenjohtaja Lasse Bergroth esittelee messujen liettualaistaiteilijat ohjelmalavalla, ja heiltä on messuilla ostettavaa.

Nuket, lelut ja vanhat rahat saman katon alla

Turun Taide- ja Antiikkimessut tarjoaa monipuolista sisältöä keräilijöille.
Nukkekoti- ja Nukkemessujen alueella voi perehtyä mm. käsintehtyihin nukkekotitavaroihin pyykkipojista kangaspuihin. Messuilla järjestetään nukkekotityöpaja, jossa opetellaan valmistamaan kauniita Cloisonne-tekniikalla tehtyjä kukkia rautalangasta taivutettuun kukka-aihioon kynsilakan avulla. Paikalla on parisenkymmentä alan näytteilleasettajaa. Nukkekotiharrastajille on tarjolla myös oma workshop.

Vintage-teemaan liittyen messuilla esitellään naisten housumuotia 1920-luvulta 1960-luvulle. Milloin pitkät housut hyväksyttiin naisten asuksi, minkälaisissa tilanteissa niitä käytettiin ja miten niihin suhtauduttiin? Esityksen mannekiineina toimivat paperinuket. Nuket esittelee tekstiiliartenomi Minna Anttila, Lempikirja.

Old Toy Swap eli leikkikalumarkkinat esittelee messuilla vanhoja leluja, joita voi myös ostaa.

Sisustuksellista tietoa

Taiteen ja antiikin lisäksi tietoa saa mm. käsintehdyistä tapeteista. Turun museokeskuksen rakennustutkija Eija Suna luennoi tapettien historiasta. Miten tapetit ovat aikojen kuluessa muuttuneet niin teknisesti kuin tyylillisestikin? Luentoon liittyy runsas kuvamateriaali, joka pohjautuu maakuntamuseon tapettikokoelmaan. Myös antiikkipitsit ja –pöytäliinat saavat messuilla huomiota. Maija Aatelo Pitsileidi Maijasta kertoo miten erottaa aito nyplätty pitsi konepitsistä. Lisäksi messujen osastot ovat persoonallista ja uniikkia sisustusta suosiville unelmakohteita.

Lisätiedot:

 

Taide- ja Antiikkimessut netissä: http://turunmessukeskus.fi/messut-ja-tapahtumat/turun-taide-ja-antiikkimessut/etusivu

By

Turun Taide- ja Antiikkimessujen sisältö laajenee ja monipuolistuu

kuva_turun_messukeskuksen.bb7b115a-57f9-4225-982b-f7f5743d7cd5-main_image

Kuva: Turun Messukeskuksen kuva-arkisto

Turun Taide- ja Antiikkimessut tarjoaa tuhansille kävijöille entistäkin enemmän nähtävää.

– Olemme koonneet nyt A-halliin osion, jossa on laatuantiikkia 1700- ja 1800-luvuilta, kertoo projektipäällikkö Kati Tilli Turun Messu- ja Kongressikeskuksesta. Alueen näytteilleasettajat ovat mm. BelAntico, Dessein, Huonekalukonservointi Oksanen, Antiikkiliike R. Muuri ja Galleria1900. Taide- ja Antiikkimessujen näytteilleasettajat tulevat pääsääntöisesti kotimaasta, mutta myös liettualaisia ja ruotsalaisia taide- ja antiikkialan tekijöitä nähdään kokonaisuudessa.

Taide- ja Antiikkimessut järjestetään samaan aikaan Kädentaitomessujen kanssa 22.-23.3. Tapahtuma kerää Turun Messukeskukseen kahdessa päivässä lähes 10 000 kävijää.

Workshop nukkekodeista

Taide- ja Antiikkimessut tarjoavat ohjelmaa, arviointipalvelua ja runsaasti myytäviä tuotteita. Mukana kokonaisuudessa ovat myös Turun Rahan Päivä sekä Old Toy Swap -leikkikalumarkkinat. Myös vintage näkyy messuilla. Messuilla toteutetaan tähän liittyen ensi kertaa muotinäytöksiä.

Viime vuonna nähtiin messujen yhteydessä ensimmäisen kerran Nukkekoti- ja Nukkemessut. Kokonaisuus oli erittäin suosittu ja se kielii harrastuksen uudesta noususta. Se saakin toivottua jatkoa tänäkin vuonna. Teema-alueella toteutetaan turkulaisvoimin mininäyttely. Luvassa on myös workshop nukkekotiaiheen tiimoilta.

Vinkkejä arviointiin

Suosittua arviointia on jälleen luvassa. Taideasiantuntijat Tuija Peltomaa ja Hans Tritzschler arvioivat messukävijöiden tuomia esineitä ja taidetta.
Peltomaa esiintyy messulavalla, ja hänen aiheinaan ovat kiinnostavat: ”Apua! Miten arvioida ja realisoida muuttoirtaimisto, jaettava koti tai kuolinpesä.” Toisena aiheenaan hän kertoo ”Miten arvota ja arvioin antiikkia, taidetta ja vanhoja esineitä.”
Turun museokeskuksen rakennustutkija Eija Suna luennoi tapettien historiasta. Miten tapetit ovat aikojen kuluessa muuttuneet niin teknisesti kuin tyylillisestikin? Luentoon liittyy runsas kuvamateriaali, joka pohjautuu maakuntamuseon tapettikokoelmaan.

Linkit

By

Forma-messut esittelee tulevat trendit

Forma Kevät 24.-26.1
Lifestyle-tuotteiden myyjien ja ostajien kohtauspaikka Forma Kevät avaa ovensa Messukeskuksessa perjantaina 24.1. Tänä vuonna 35 vuotta täyttävä lahjatavara- ja kodinsisustusalan tapahtuma kokoaa alan ammattilaiset verkostoitumaan, tekemään kauppaa ja tutustumaan alan uutuuksiin.

Tapahtuman ohjelma-alueella Forma Loungessa kuullaan kolmen päivän aikana ajankohtaista tietoa muun muassa hybridikaupasta, verkkokaupan perustamisesta sekä sosiaalisen median hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Loungen ohjelmassa on tarjolla myös katsaus ensi talven trendeihin sekä vinkkejä brändin kirkastamiseksi.

Vinkkejä liiketoimintaan
Forma-messuilla on tänä vuonna mukana pienyrittäjille ja yrityksen perustamista suunnitteleville tarkoitettu teema-alue Fin Brandsin osastolla (6k128). Kävijät ja näytteilleasettajat saavat osastolla veloituksetta asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä omaan liiketoimintaansa. Tietoa on tarjolla mm. joukkorahoituksesta, laskutuksesta ja myynti-, asiakas- ja markkinointiosaamisesta.

Käsityöstä bisnestä
Forma-messuilla lanseerataan Taito Sparraus -palvelut, joiden avulla käsityöläinen tai suunnittelija saa nopeasti ja helposti apua tuotteidensa kaupallistamiseen. Käytännönläheisten palveluiden avulla pääsee nopeasti kiinni kauppatapoihin ja omat tuotteet on helpompi asemoida suhteessa kilpailijoihin. Luvassa on myös tietoiskuja siitä, miten Taito Sparraus -palveluiden avulla käsityöläinen tai muotoilija voi kehittää tuotteidensa kaupallisuutta. Taito Sparraus -palvelut Sisusta Kotia ry:n / Forma Messut Oy:n osastolla (6m129).

Forma 35 vuotta
Forma-messuja on järjestetty jo 35 vuoden ajan, ja merkkipaalua juhlitaan perjantaina 24.1. klo 15-17 synttärikahveilla Forma Loungen läheisyydessä. Juhlavuoteen liittyy myös uudistuksia, sillä tämän vuoden alusta Forma Kevät ja Forma Syksy siirtyivät Messukeskuksen järjestämiksi tapahtumiksi. Forma Messut Oy pysyy tapahtumien vahvana taustavoimana toimeksiantajan roolissa.

Forma Kevät Messukeskuksessa 24.–26.1.2014.

Tapahtuman ohjelma kokonaisuudessaan: www.formakevat.fi. 

By

Habitare paneutuu ikääntyvän yhteiskunnan designiin

habitaren_ahead-designalu.64d428fa-792b-4262-a92a-5aaf9a6b72f6-main_image

Huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitaren seminaariohjelmassa syyskuussa pureudutaan muun muassa muotoiluun ikääntyvässä yhteiskunnassa. Messujen Ahead!-designalueen teema “yhteispeli” kannustaa ottamaan osaa moniin demoihin ja työpajoihin.

Proud Age -liikkeen yhdessä Avaavan kanssa järjestämä Design ikääntyvässä yhteiskunnassa -seminaari messujen avajaispäivänä 18.9. luo intensiivisen katsauksen designin merkitykseen ja mahdollisuuksiin ikääntyvässä yhteiskunnassa. Seminaarissa kuullaan puheenvuoroja ja näkökulmia alansa huipuilta. Tulevaisuuden designista ja visioistaan kertovat mm. vuoden 2011 sisustusarkkitehti Vertti Kivi, vanhuustalouden guru Alf Rehn Åbo Akademista sekä Design for All Europen presidentti Finn Petrén.

Seminaarista starttaa myös messuille helsinkiläisten eläkeläisekonomien Ikäpartio, joka raportoi, mitä sisustamisen alueelle tarvitaan, mitä puuttuu, mikä on hyvää ja mitä halutaan.

Ikäpuku, demorata, aistiklinikka ja korjausklinikka

Ahead!-designalueella on kaksi Creative Space -työpajatilaa, joista toista isännöi Avaava. Tavoitteena on luoda uusia ideoita ja ajatuksia esteettömään sisustukseen ja tuotemuotoiluun.

Avaavan työpajassa haetaan käyttäjien näkemyksiä ja herätetään kiinnostusta tilojen kehittämiseen Design for All -näkökulmasta. Keskiviikon ja torstain teemana on ikääntyminen. Poikkiammatilliset työryhmät miettivät ikääntyneiden erilaisia asumismuotoja ja visualisoivat tulevaisuuden senioriasumista.

Torstain työpajan tuotos tähtää todelliseen Tilatekoon, joka toteutetaan senioreita palvelevaan kohteeseen. Osallistaviin työpajoihin kutsutaan ennalta valittu poikkiorganisatorinen joukko. Työpajojen tuotoksia esitetään Avaavan Facebook-sivulla. Työpajassa on käytössä Avaavan Agedemonstraattori eli ikäpuku, jonka suunnittelijat voivat pukea päälleen ja itse kokea iän mukanaan tuomat haasteet.

Perjantaina messukävijät pääsevät kokemaan liikkumisen esteitä Invalidiliiton demoradalla. Lauantain aistiklinikalla kävijät voivat kokeilla aistien maailmaa. Kävijöille konkretisoidaan hyvä kuunteluympäristö ja selkeän näköympäristö. Aistiklinikalla lanseerataan ääniympäristöä parantava suunnittelukilpailu ja konsultoidaan ääniympäristön suunnittelussa. Aistiklinikka järjestetään yhteistyössä Kuuloliitto ry:n kanssa.

Sunnuntaina Avaava ja Proud Age keräävät seniorien asumisen unelmaseinää ja tulevaisuuden toiveita asumiseen liittyen. Paikalla on myös korjausklinikka, jossa vastataan seniorien asunnonmuutostöihin liittyviin kysymyksiin.

Motivan työpajassa elinkaaritarkastelua

Motiva Oy järjestää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ohjelmaa Life cycle -työpajassa, jossa valotetaan elinkaariajattelun näkökulmia. Avajaispäivänä keskiviikkona 18.9. teemana on ”Miten viestiä vastuullisesti tuotteen koko elinkaaresta?”

– Kestävän kehityksen tarkasteluissa syntyy runsaasti tietoa, kun tarkastellaan tuotteen tai palvelun taloudellisia, ympäristöllisiä ja sosiaalisia näkökulmia. Viestinnässä ei aina ole käytettävissä koko tuoteketjun kattavia, luotettavia lähdeaineistoja, ja viestintä on siksi haasteellista. Työpaja on suunnattu eri organisaatioissa toimiville viestinnän toteuttajille, sanoo tuotelähtöisen ympäristöjohtamisen asiantuntija Riitta Lempiäinen Motivasta.

Torstaina 19.9. julkisille hankkijoille suunnattu Life cycle -työpaja paneutuu tekstiilien ympäristönäkökohtiin havainnollisesti ja esittelee tekstiilien ympäristönäkökohtia huomioiden tuotteen koko tuoteketjun (raaka-aineet, eri valmistusvaiheet, raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetukset, tuotteiden käyttö ja käytön jälkeinen käsittely). Ohjelmaa järjestetään yhteistyössä tekstiilialan oppilaitosten ja asiantuntijoiden kanssa.

Seminaari puutuotteen mahdollisuuksista

Puutuotteen mahdollisuudet -seminaarissa perjantaina 20.9. tarkastellaan puutuotteen kestävyyttä huomioiden tuotteen koko elinkaari. Motivan koordinoima seminaari näyttelyalueella, Ahead!-alueen Areenalla, on suunnattu erityisesti suunnittelijoille ja valmistajille. Seminaari tukee ja laventaa samalla ekologista muotoilua esittelevän Ecodesign-erikoisnäyttelyn puuteemaa. Seminaarissa kehittämispäällikkö Markku Karjalainen kertoo Suomen metsäalan strategisesta ohjelmasta ja Kari Soljamo Isku Oy:stä puutuotteen tuoteketjun hallinnasta.

Ecodesign seminaarin jälkeen Life cycle -työpajassa suunnittelijat kertovat ja esittelevät suunnittelemiensa tuotteiden syntyhistoriaa ja toiminnallisuutta. Työpajaan osallistuvilla on mahdollisuus myös testata tuotteen toiminnallisuutta käytännössä ja keskustella suunnittelijoiden kanssa tuotteen ominaisuuksista.

Viikonloppuna suunnistetaan

Viikonloppuna messuyleisöä kannustetaan miettimään, miten tuotteet ja palvelut toteuttavat kestävän kehityksen periaatteita. Lauantaina ja sunnuntaina messukävijöillä on mahdollisuus osallistua ”Ympäristökriteerit tutuksi -suunnistukseen” ja etsiä esitettyjen asioiden käytännön toteutumista messuosastoilla. Tarkasteltavat asiat pohjautuvat huonekalujen ja tekstiilien ympäristömerkkien kriteereihin. Suunnistustapahtuman käytännön toteutuksesta vastaa Ympäristömerkintä.

Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare Helsingin Messukeskuksessa 18. – 22.9.2013.

Messut avoinna: ammattilaisille:18.–19.9. klo 10–18, yleisölle: 20.9. klo 10–19, 21.–22.9. klo 10–18. Liput: Aikuiset 16 €/hlö, lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 10 €/hlö, perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 37 €, kokoaikalippu aikuiset 30 €, lapset, opiskelijat, eläkeläiset, ym. 20 €. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.

Perjantaina 20.9. opiskelijat ja opettajat pääsevät messuille erikoishintaan 6 €/hlö. Erikoishintaiset pääsyliput ainoastaan Messukeskuksesta. Edun saa kassalla opiskelijakorttia tai oppilaitoksen opiskelutodistusta esittämällä. Muina päivinä opiskelijalippu maksaa 10 €.

Sisäänpääsy ammattilaiskutsulla (arvo 30 €) veloituksetta, edellyttää rekisteröitymistä ennakkoon netissä tai paikan päällä tapahtuman aukioloaikoina.
www.habitare.fi

By

Habitaren Trash Design sukeltaa arkkitehtuuriin

WDC Paviljonki

Habitare-messujen Trash Design -erikoisnäyttely jatkaa vuonna 2013 suosittujen Trash Kodin ja Trash Hotellin jalanjäljissä. Tänä vuonna Trash Design esittelee arkkitehtuuria. Designvuoden 2012 Paviljongin puumateriaali muuttuu arkkitehtien luonnosten pohjalta piknik-kasvihuoneiksi, puutarhapaviljongeiksi, silloiksi tai vaikka penkeiksi.

Kuraattori Isa Kukkapuro-Enbomin ja romumuotoilija Henrik Enbomin tuottama näyttely on esillä Habitaren Ahead!-designalueella Helsingin Messukeskuksessa 18.–22.9.2013.

Paviljonki eli helsinkiläisten kesäolohuoneena 105 päivää. Nyt sen materiaali hyödynnetään rakennelmina, joiden käyttötarkoitus jatkaa Paviljongin alkuperäisten suunnittelijoiden filosofiaa. Habitare-messujen Ahead!-designalueelle toteutettavan erikoisnäyttelyn avainsanoina ovat yhteisöllisyys, avoimuus ja esteettisyys.

Paviljongin puumateriaali odottaa työstöä.

– Trash Design käyttää raaka-aineena kierrätettyä ja kertaalleen käytettyä materiaalia.
Puumateriaalin kierrättäminen on traditionaalinen tapa hyödyntää vanhoja rakennuksia, joten Paviljongin uudelleen syntyminen uusrakennelmina asettuu pitkän perinteen jatkumolle, kertoo Isa Kukkapuro-Enbom

Trash Design -yhteistyössä ovat mukana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos, Tsinhua University, Department of Sustainable Design, China, UPM, Haarajoen Saha, Trash Factory ja Dodo Oy.

www.trashdesign.fi

www.habitare.fi,

www.aheadhabitare.fi

Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18. – 22.9.2013. Tapahtuma tarjoaa kaiken kotien ja julkisten tilojen sisustukseen ja toimivuuteen. Edellisessä Habitaressa syyskuussa 2012 vieraili lähes 60 000 kävijää, joista ammattilaisia oli runsaat 17 000. www.habitare.fi

By

HOK-Elanto: Kevätmessut Kodin Terra Tuusulassa 19.–21.4.2013

Huomenna käynnistyvillä Kodin Terra Tuusulan kevätmessuilla keskitytään kodin kunnostamiseen ja piharakentamiseen, runsasta oheisohjelmaa unohtamatta. Messuilla on tarjolla paljon kauden uutuuksia sekä mahtavia etuja tulevan kesän rakennus- ja remontointiprojekteihin.

Messut lähtevät perjantaina vauhdikkaasti liikkeelle TV:stä tutun remonttimies Jorma Piisisen työnäytöksillä. Avajaispäivänä käydään läpi terassin ja laiturin rakentamista, julkisivun huoltomaalausta sekä tapetoinnin niksejä. Luento-osuudessa on luvassa kullanarvoisia vinkkejä kosteusvaurioiden korjaukseen.

Ohjelmalavalla tapahtuu viikonlopun ajan monenmoista huutokaupasta matkavisailuun. Perheen pienimpiä viihdyttävät hauskat pellet, ilmapallot ja kasvomaalaukset. Musiikista vastaavat lauantaina Sami Sarjula ja sunnuntaina Mikael Konttinen.

Messut ovat avoinna pe 19.4. klo 12–20, la 20.4. klo 10–17 ja su 21.4. klo 12–18. Myymälä on auki normaalisti. Messuille on vapaa pääsy ja maksuton bussikuljetus Helsingin keskustasta. Tarkemmat tiedot eduista, ohjelmasta ja aikatauluista löytyvät osoitteesta kodinterramessut.fi

KODIN TERRA TUUSULA
Majavantie 5
04320 Tuusula
010 76 66200
(0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min)
hok-elanto.fi/kodinterra

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen 560 000 asiakasomistajaa. Vuosittainen liikevaihto on lähes 1,8 mrd. euroa, ja yritys työllistää yli 6 000 henkilöä. HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla noin 300 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja. Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita. hok-elanto.fi