Soppa Magazine

Sisustus, Kalusteet, Astiat, ja Trendit

By

Tikkurilan kampanja pursuaa värien voimaa

Tikkurila avaa syksyn näyttävällä kampanjalla, joka on tuotannoltaan ensimmäinen laatuaan. Kampanjan myötä Tikkurila lanseeraa sloganinsa Värien voimaa – The Power of Colours. Kyseessä on myös Tikkurilan ensimmäinen tuotanto, joka on suunniteltu käytettäväksi useammalla markkina-alueella, mm. Venäjällä.

Kampanja rakentuu TV-filmin ympärille. Filmi perustuu neljän vuodenajan tarinan kertomiseen puuseinällä – maalaamalla. Maalaustyö kesti viisi vuorokautta, ja siihen kului satoja litroja maalia. Maalareina käytettiin taideopiskelijoita ja -opettajia. Maalausprojektia, ohikulkijoiden reaktioita ja vuorokausien vaihtumista tallensi samanaikaisesti viisi kameraa eri suunnista, kaiken kaikkiaan 95 000 framea. Lopputulos on värikäs dokumentti puupinnan elämästä – käsinmaalattua stop motion -animaatiota, jossa kaikki tapahtuu kuva kuvalta. Filmi sai taustalleen varta vasten sävelletyn musiikin.

Filmi on nähtävillä kampanjasivustolla www.varienvoimaa.fi, ja netissä voi tehdä myös oman toteutuksen filmin maalauksesta.

Filmin suunnittelusta vastasi DDB, tuotantoyhtiönä toimi Otto Film, ohjaajana Pekka Hara. Kuvituksesta ja animaatiosta vastasi Piñata. Musiikin sävelsi Huminan Juri Seppä. Kampanjasivuston toteutti yhteistyössä DDB:n kanssa !NOOB.