Soppa Magazine

Sisustus, Kalusteet, Astiat, ja Trendit

By

Helsingin päärautatieasemalla maalattiin Vallilalle kuosi – Tällainen siitä tuli, katso video!

Vallila_Rautatieasemalla_web1

Helsingin päärautatieaseman lähtölaiturilla maalattiin juhannuksen aaton aattona 19.6. yhteisöllinen kuositaideteos, jonka tekemiseen osallistui satoja ohikulkijoita. Kuosin synnystä toteutettiin myös video. Tapahtuman toteutuksen takana olivat Vallila Interior ja Suomalaisen Työn Liitto. Tapahtuman tavoitteena oli tuoda kuosisuunnittelua tutuksi ja todistaa, että design kuuluu kaikille.

Juhannuksen aaton aattona 19.6. Vallila Interior inspiroi ohikulkijoita Helsingin päärautatieasemalla kuosisuunnittelun maailmaan: paikalla oli suuri valkoinen kangas, johon ohikulkijat saivat maalata kuosia. Yhteisöllisessä kuosisuunnittelussa tyyli oli vapaa: yksi veti viivan, toinen piirsi kukan, kolmas jätti kankaaseen kädenjälkensä. Samaa kangasta täydennettiin, kukin omalla tyylillään, koko aamuruuhkan ajan. Kuosin tekemiseen osallistui aamupäivän aikana satoja ohikulkijoita, joiden joukkoon mahtui niin lapsia kuin aikuisia, nuoria ja vanhoja, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Sattuipa paikalle joukko japanilaisia turistejakin, jotka tunnetusti ovat kiinnostuneita suomalaisesta designista!

Työmatkalaiset ja juhannusmatkaajat pääsivät toteuttamaan kuosin

19.6. asemalla oli erityisen vilkasta, kun työmatkalaisten lisäksi laiturialueella liikkui paljon kesälomalaisia ja juhannuksen viettoon eri puolille Suomea matkaavia ihmisiä. Maalattavan kuosin lisäksi Vallila oli somistanut laiturialuetta kankailla, ilahduttamaan ohikulkijoita. Paikalla tunnelmaa nostatti myös Sibelius-lukiossa opiskelevien nuorten soittajien Katujazz-bändi sekä tapahtumanjärjestämisestä vastannut Suomalaisen Työn Liitto.

Vallila_Rautatieasemalla_alabanneri

Aamuisin Helsingin päärautatieaseman lähtölaiturilla liikkuu tuhansia ihmisiä. Aamuun kuuluu jonkin verran odottelua ja asemalaiturilla seisoskelua. Ohjelma ja tekeminen ovat monelle varmasti positiivinen yllätys – odotellessaan voi saada hauskan elämyksen! Me Suomalaisen Työn Liitossa olimme innoissamme Vallilan ihmisten luovuudesta: yrityksen näkyminen voi olla niin monia muitakin asioita, kuin vain logot ja mainoslehtiset!” kertoo myyntipäällikkö Jaana TuomilaSuomalaisen Työn Liitosta.

Myös Vallilan omien kuosien takana on paljon yhteistyötä

Vallila Interior on tänä päivänä eräs Suomen tunnetuimmista tekstiili- ja sisustusalan design-yrityksistä. Vallilalle on tärkeää luoda arvoa Suomeen esimerkiksi tuotteillaan, jotka edustavat Vallilan osaamista suomalaisen suunnittelun, muotoilun, tutkimuksen ja tuotekehityksen saralla. Tuotteiden viennillä Suomen ulkopuolelle Vallila Interior myös rakentaa osaltaan yhteiskunnallemme ja suomalaiselle designille arvoa ja arvostusta maailmalla. 

Vallilassa panostetaan suomalaisen suunnittelun, taiteen ja designin kehitykseen, muun muassa kuosi- ja tuotesuunnittelulla. Vallilan suunnittelu on aina tapahtunut Suomessa. Kuosisuunnittelu on ansainnut Vallilalle Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkin. 

Yhteisöllinen suunnittelutapa on Vallilalle hyvin ominainen arjen suunnitteluprosesseissakin: pääosa Vallilan kokoelmien kuoseista syntyy tiiviin suunnittelutiimimme kesken ja prosessiin osallistuu ihmisiä eri puolilta yritystä. Vaikka jokaisella Vallilan kuosilla on oma suunnittelijansa, on lähes jokaisen kuosin taustalla paljon myös yhteistyössä tehtyä kehitystyötä” kertoo Vallila Interiorin hallituksen puheenjohtaja Anne Berner.