Huonekalut

Vuoden designteko 2016 -palkinto Hakola Huonekalu Oy:lle

11951398_760594954062758_3519775051834165485_n

Suomalaisen Työn Liitto palkitsi jurvalaisen huonekaluja ja sisustustuotteita valmistavan Hakola Huonekalu Oy:n tänään Habitare-messujen yhteydessä Vuoden Designteko -tunnustuksella. Tunnustuksen kriteerit ovat omaperäisyys, vastuullisuus ja design osana arkea.

Yli 50 vuotta Pohjanmaalla toimineen perheyrityksen kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa. Oman Jurvan tehtaan työntekijöiden lisäksi yritys työllistää lukuisia puuseppiä Suupohjan alueella. Yrityksen tuotteille on myönnetty sekä Avainlippu- että Design from Finland -merkki.

Palkintoraadin mukaan Hakola Huonekalu Oy jatkaa tuoreella tavalla suomalaista arjen designin perinnettä.

– Asiakas- ja käyttäjälähtöisyys korostuu sekä kuluttaja- että yritysrajapinnassa ja Hakolalla on läpinäkyvä tuotantorakenne. Kaikki tämä on nykypäivää ja on varmasti auttanut osaltaan yritystä menestymään toimialan haasteista huolimatta, palkintoraatiin kuuluva teollisuusneuvos Kari Kallonen toteaa.

Hakola saattaa yhteen nuoret lahjakkaat, kotimaiset muotoilijat sekä etelä-pohjalaisen puusepäntaidon. Tuloksena on kuluttajille uusia, mielenkiintoisia tuotteita.

– On suuri kunnia saada Vuoden Designteko -tunnustus, sillä olemme tehneet todella paljon töitä yrityksemme uudistumisen eteen. Erityisen hienoa on se, että meidät palkitaan juuri Designteosta, sillä se on asia johon olemme erityisesti panostaneet. Tämä kannustaa meitä edelleen jatkamaan valitsemallamme tiellä, sanoo Hakola Oy:n luova johtaja Annaleena Hämäläinen.

Vuoden designteko -palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa. Aiempina vuosina tunnustuksen ovat saaneet bambukuituisia vauvanvaatteita suunnitteleva ja valmistava Beibamboo Oy (2012), korkealaatuisia ja kekseliäitä mattoja valmistava VM-Carpet (2013), puisia Lastu-nimisiä suojakuoria mobiililaitteille valmistava Droplet Hitech Design Oy (2014) ja Drop-ulkoaltaita valmistava Useful Stuff Oy (2015).

Palkintoraatiin kuuluivatteollisuusneuvos Kari Kallonen, Ornamon hallituksen puheenjohtaja Kristian Keinänen, muotoilijat Saana Sipilä ja Olli Sallinen sekä Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

HAKOLA HUONEKALU OY:

  • Vuonna 1993 perustettu huonekaluja ja sisustustuotteita valmistava yritys (Hakolan perheessä huonekaluja valmistettu yli 50 vuotta)
  • Kotipaikka Jurva, jossa tuotteet valmistetaan
  • Työllistää 12 henkeä
  • www.hakola.fi

Author Since: Aug 08, 2012

Related Post