Maaliyhtiö Tikkurila Oyj täyttää 150 vuotta 14.8.2012. Sen kunniaksi on tehty kirja, joka kertoo yhtiön vaiheista tavanomaisia yrityshistorioita värikkäämmin. Pienestä öljynpuristamosta on kasvanut yksi maalialan johtavista yrityksistä Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja muualla Itä-Euroopassa.
”Värikartta – 150 vuotta Tikkurilan tarinoita” esittelee elämäkertatiedoin 150 yrityksen historiaan vaikuttanutta päättäjää, tekijää ja avainhenkilöä. Tikkurilan Öljynpuristamon kehitystarinan ohella kuvataan Suomen suuriruhtinaskunnan matkaa moderniksi eurooppalaiseksi valtioksi ja Helsingin pitäjän tietä Vantaan kaupungiksi. Runsas ja monipuolinen kuvamateriaali tekee kirjasta myös kiehtovan selailuteoksen.
Kirjoittajana on toiminut FT Kirsti Manninen, kotimaisen kirjallisuuden dosentti, kirjailija ja käsikirjoittaja, joka on julkaissut yli sata teosta: romaaneja, historiikkeja ja elämäkertoja, museo- ja näyttelykäsikirjoituksia sekä kirjoittanut tv:lle draamasarjoja ja historiallisia dokumentteja. Tikkurilan 150-vuotishistoria on kuitenkin Manniselle ensimmäinen yrityshistoriikki.
Ulkoasusta ovat vastanneet graafiset suunnittelijat Camilla Pentti ja Jani Pulkka. He saivat vuonna 2007 Vuoden kauneimmat kirjat -palkinnon tietokirjat-kategoriassa Harald Arnkilin teoksesta “Värit havaintojen maailmassa”. Piirrokset ja kartat on tehnyt graafinen suunnittelija ja kuvittaja Jussi Kaakinen, joka voitti vuonna 2009 Sarjakuva-Finlandian sarjakuvakirjan “Sarasvatin hiekkaa” kuvituksesta.
Kirjaprojekti käynnistyi jo loppuvuodesta 2007 silloisen Tikkurila-konsernin johtajan Visa Pekkarisen aloitteesta. Projektin vetäjän ja taustatoimittajan tehtäviä on hoitanut pitkään Tikkurilan viestinnässä toiminut Arja Schadewitz. Kirjan toimitustyöhön on osallistunut myös Tikkurila Oyj:n nykyinen toimitusjohtaja Erkki Järvinen sekä useita entisiä ja nykyisiä tikkurilalaisia. Lisäksi on käytetty apuna eri aihealueiden asiantuntijoita.