Uutiset

Yli 60 yritystä ja yhteisöä on mukana tekemässä tämän vuoden Arctic Design Weekiä

Tavarataivas

Yksi muotoiluviikon tekijätiimiin mukaan lähtenyt yritys on paikallinen kodinsisustusliike Tavarataivas Ajantasku, joka koristelee talkoilla muotoiluseminaarin esiintymislavan.

Arctic Design Week on innostanut tänä vuonna ennätyksellisen joukon kaupunkilaisia mukaan tekemään maailman pohjoisinta muotoiluviikkoa. Tapahtuman 11-vuotisen historian aikana ensimmäisen kerran näin suuri joukko rovaniemeläisiä yrityksiä ja yhteisöjä osallistuu viikon tekemiseen.

On todella hienoa, että pikkuhiljaa muotoiluviikosta on muodostunut kaupunkilaisten yhteinen asia. Tänä vuonna olemme saaneet mukaan yli 60 paikallista yritystä, oppilaitosta ja yhteisöä, jotka antavat työpanoksensa enimmäkseen talkoomielellä”, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastaava tuottaja Anna Filppa.

Mukana on yrityksiä ravintoloista sirkus- ja tanssikouluihin sekä rautakaupoista kauppakeskuksiin. Esimerkiksi ravintolat keräävät muovia taideprojektia varten, urheiluseurat järjestävät aktiviteetteja Lordin aukion Keskiviikko Karnevaaliin ja erilaiset lapsiperheiden järjestöt tuottavat koko päiväksi ohjelmaa Revontulikeskuksen Lasten Design Lauantaihin.

Yksi muotoiluviikon tekijätiimiin mukaan lähtenyt yritys on paikallinen kodinsisustusliike Tavarataivas Ajantasku, joka koristelee talkoilla muotoiluseminaarin esiintymislavan.

Lähdin mukaan jo siitä syystä, että design kiinnostaa minua. Aiemmin olen osallistunut vain vieraana muotoiluviikon tapahtumiin. Mielestäni on hyvä nostaa esille myös paikallisten yritysten osaaminen. Itse annan panokseni sisustamalla Korundin lavan olohuonemaisesti. Sisustus on erilainen sekä torstain että perjantain seminaareissa”, kertoo Erja Malvalehto-Inkerö.

Yksittäiset yritykset järjestävät tiloissaan myös kymmeniä omia designtapahtumia viikon virallisten ohjelmien lisäksi.

Arctic Design Weekin järjestää Rovaniemen kaupunki ja Business Rovaniemi / Rovaniemen Kehitys Oy yhteistyössä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan, Lapin ammattikorkeakoulun, Sampokeskuksen, kauppakeskus Revontulen sekä monien muiden yhteistyö- ja yrityskumppaneiden kanssa. www.arcticdesignweek.fi

Author Since: Aug 08, 2012

Related Post