Designpääkaupungin Paviljonki on avoinna vielä tämän viikon, sunnuntaihin 16.9.2012 asti. Runsaasti kävijöitä ja kansainvälistä huomiota keränneen designvuoden kiintopisteen kuusi viimeistä päivää tarjoavat ohjelmaa lavatansseista designkeskusteluihin.
Paviljongin tavoite on ollut tarjota maksutonta, kaikille avointa ohjelmaa ohjelmaa ja ajanvietettä kaikkiaan 105 aukiolopäivänä. Kävijöitä on ennen viimeistä viikkoa ollut 75 000 ja loppuhuipennuksen arvioidaan vievän lopullisen kävijämäärän yli 80 000.
– Paviljonki on onnistunut tavoitteessaan. Halusimme rakentaa matalan kynnyksen tapahtumapaikan, joka yhdessä Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon kanssa muodostaa designvuoden keskuksen. Paviljonki on tuonut muotoilun koettavaksi tuhansille kaupunkilaisille ja matkailijoille. Täällä on saanut itse tehdä ja tutustua siihen, miten muotoilu toimii, sanoo designpääkaupungin ohjelmajohtaja Kaarina Gould.
Vielä ehtii osallistua
Paviljonki on vielä auki tiistaista 11.9. sunnuntaihin 16.9.2012. Viimeisen kuuden päivän ohjelmassa on keskusteluja, työpajoja, elokuvaa ja tansseja. Tiistaina 11.9. syvennytään viimeiseen lukunurkkaan ja illalla on luvassa epäperinteinen tanssitunti, jota seuraa koko illan lavatanssit. Keskiviikkona 12.9. askarrellaan origameja ja tuodaan yhteen muotoilun ammattilaiset Helsingistä ja Lontoosta. Suomen Lontoon instituutin järjestämässä HEL/LO-tapahtumassa keskustellaan vaihtoehtoisista tekemisen tavoista arkkitehtuurissa, designissa ja taiteessa.
Paviljongin päätösviikonloppu käynnistyy lauantaina 15.9. klo 11 Väännä vaneria -työpajalla, joka jatkuu klo 18 asti. Päivän aikana keskustellaan asiantuntijoiden johdolla muun muassa oppimisen, osallistumisen ja luovuuden paikoista. Lauantai-illan päättävät lavatanssit.
Sunnuntaina 16.9. startataan jälleen klo 11 Väännä vaneria -työpajalla ja Keskustakirjaston unelmapuulla. Molempiin voi osallistua klo 18 asti. Sunnuntain aikana keskustellaan Paviljongin perinnöstä Helsingille ja piirretään öttiäisiä. Illan päättävät Pekka Kuusiston & Meidän Festivaalin päätöskonsertti sekä Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalin leffailta. Paviljongin viimeisen päivän vieraat voivat otattaa itsestään potretteja teemalla Läksiäiset klo 19 asti.
Paviljongin jatkosta kerrotaan myöhemmin
Paviljongin puu- ja komposiittimateriaalit ovat designpääkaupungin pääyhteistyökumppani UPM:ltä ja Paviljonki siirtyy designpääkaupunkivuoden jälkeen UPM:n omistukseen. Kierrätyksen tärkeyttä korostavan UPM:n Biofore-hengen mukaisesti Paviljonki sijoitetaan designvuoden jälkeen uuteen osoitteeseen. Asiasta kerrotaan lisää tuonnempana.
– Paviljonki on välittänyt vakuuttavan viestin UPM:stä ekorakentamisen edelläkävijänä. Kävijät ovat suhtautuneet Paviljonkiin rakennuksena innostuneesti ja se on kertonut siitä, miten tänään puusta osataan tehdä sekä ekologisesti kestäviä että todella tyylikkäitä ratkaisuja sanoo UPM:n brändijohtaja Elisa Nilsson.
Paviljonki on designpääkaupungin kesän tapahtumien keskipiste, joka tarjoaa kaikille avointa ohjelmaa tiistaista sunnuntaihin 12.5.-16.9.2012. Paviljongin ovat toteuttaneet World Design Capital Helsinki 2012, Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurimuseo, Designmuseo ja UPM. Ohjelman on koordinoinut Demos Helsinki. Paviljonki sijaitsee Helsingissä Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välissä osoitteessa Ullanlinnankatu 2-4.
Muotoilun syyskuussa designpääkaupunki on elävämpi kuin koskaan. Yli 200 pääosin maksutonta tapahtumaa ilahduttavat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Lahdessa. Designvuoden kansainvälinen päänäyttely Arjen aarteet tuo yli 20 maan arkipäivän muotoiluaarteet kaikkien koettavaksi. Näyttely on avoinna Helsingin Suvilahdessa Helsinki Design Weekin ajan 6.-16.9.2012.
Tervetuloa myös Helsinki Design Weekille, Habitareen, Paviljonkiin, Kampin kappeliin, Teurastamolle, Helsingin yliopiston uuteen pääkirjastoon Kaisa-talossa sekä lukuisiin näyttelyihin muun muassa WeeGeellä, Amos Andersonin taidemuseossa, Taidehallissa, Kiasmassa, Vantaan Designikkunassa ja Lahden Muotohuoltamolla.
Lisätiedot: