Fiskars-konsernin kansainvälinen design-brändi Iittala on avannut ensimmäisen myymälänsä Etelä-Koreassa. Myymälän avaaminen on jatkoa Fiskarsin Aasian kasvustrategialle. Lähikuukausien aikana on tarkoituksena avata Etelä-Koreaan yhteensä viisi Iittala-myymälää.
Korean ensimmäinen Iittala shop-in-shop sijaitsee Yeongdeungpon Lotte-tavaratalossa Soulissa, jossa käy asiakkaita sekä Gangseosta että Soulista. Lotte on Etelä-Korean johtava tavarataloketju, johon kuuluu yhteensä 33 tavarataloa. Näistä kaksi sijaitsee ulkomailla.
“Meillä on ilo kertoa, että olemme avanneet Etelä-Koreaan ensimmäisen skandinaavisen muotoilun kodin, eli paikan josta uskolliset asiakkaamme löytävät Iittalan ajattomia tuotteita. Iittalan keskeiset arvot, käsityötaito, estetiikka ja toimivuus, ovat tärkeitä myös Iittalan korealaisille ystäville, joiden määrä kasvaa jatkuvasti. Strategiamme tavoitteena on kasvattaa Iittalan jalansijaa Koreassa hyödyntämällä sitä maatuntemusta, joka on tullut meille Etelä-Korean 17 Royal Copenhagen -myymälän kautta. Royal Copenhagenia on myyty Etelä-Koreassa vuodesta 1995, ja se on markkinajohtaja korkealuokkaisissa kattaustuotteissa.”, sanoo Matteo Gaeta, Fiskarsin Aasian ja Tyynenmeren myyntialueen johtaja.
Seuraava Iittala-myymälän avaus Koreassa tapahtuu myöhemmin lokakuussa, jolloin avataan shop-in-shop -myymälä Lotte-tavaratalossa Busainin Gwangbokissa.
Marraskuun puolivälissä Iittalan pohjoismaista muotoiluperintöä ja laajaa värilasin ja keramiikan osaamista juhlitaan Lotte-gallerian näyttelyssä Soulin keskustassa. Näyttelyssä myös lanseerataan uusia ikonisia designtuotteita Etelä-Korean markkinoille.
Iittalan ja Royal Copenhagenin omien myymäläverkostojen kasvattaminen tärkeillä Aasian markkinoilla, Japanissa, Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Taiwanissa, on yksi Fiskarsin kasvustrategian kulmakivistä. Aiemmin tänä vuonna Iittala kertoi laajentavansa omaa kansainvälistä myymäläverkostoaan Taiwanissa ja Japanissa yhteensä neljällä uudella myymälällä.