Uutiset

Kastelli herätti talokuumeiset

Verso 91 City

Kastelli toi jouluksi yllätyksen talokuumeisille lanseeraamalla innovatiivisen ja erittäin edullisen omakotitalon, Verson. Ennakkovarauksia Verso-kodeista vastaanotettiin ensimmäisten päivien aikana runsaasti ja kiinnostuneita oli tuhansia 21.12.2012 alkaneessa kampanjassa. 10 nopeinta kaupantekijää sai muuttovalmiin Verso-kodin kampanjahintaan, ja nopeimmat ehtivät kaupantekoon jo ennen joulunpyhiä.

– Verson suosio vakuutti meidät siitä, että fiksuille, pienen budjetin omakotitaloille on kovasti kysyntää – talokuumetta on siis ilmassa. Haluamme, että mahdollisimman moni suomalainen voi nauttia omakotiasumisen hienoista puolista muusta elämänlaadusta tinkimättä, kertoo Kastelli-talot Oy:n markkinointijohtaja Jukka Vaaramo.

Sopivan kokoinen, sopivan hintainen

– Ajatuksemme on, että omakotitalon ei tarvitse olla liian kallis tai liian suuri; sen täytyy olla asukkailleen sopiva sekä kooltaan että hinnaltaan. Kastellin Verso on oivallinen, ja edullisempi vaihtoehto jopa kerrostaloasumiselle. Omakotirakentajissa on entistä enemmän maltillisia, jotka haluavat asua kohtuullisen kokoisessa talossa ja pienillä kuluilla. Saimme Versosta kustannustehokkaan erilaisten innovatiivisten ratkaisujen avulla, markkinointijohtaja Vaaramo jatkaa.

Verson innovatiiviset ratkaisut liittyvät arkkitehti- ja tilasuunnitteluun sekä teknisiin ratkaisuihin. Verso edustaa modernia eurooppalaista asumistapaa, jossa asiakas itse määrittelee haluaako esimerkiksi saunan vai ei. Talon mitoitus on optimoitu siten, että rakentaminen on helppoa ja kustannustehokasta eikä hukkaneliöitä synny. Vesipisteet on sijoitettu lähelle toisiaan, jotta putkien pituudet ja asennustyöt on saatu minimiin. Ilmanvaihtoputket on integroitu laadukkaasti kattorakenteisiin eristeiden alapuolelle, jotta kalliita putkien eristämistöitä ja höyrynsulun läpivientejä olisi mahdollisimman vähän. Versossa käytetään valmiiksi tehtyjä johtosarjoja, jotta sähköasennus paikan päällä on nopeaa ja edullista.

Versosta innostuivat monenlaiset perheet

Versosta ennakkovarauksen tehneet innostuivat erityisesti hinta-laatusuhteesta, tilaratkaisuista, muunneltavuudesta ja monipuolisuudesta. Verso muuntautuu niin mummonmökiksi, kompaktiksi kaupunkikodiksi kuin loma-asunnoksikin.
– Seuraamme kampanjaedun saaneiden Verso-perheiden tarinoita jatkossa, aina suunnitteluvaiheesta uudessa kodissa asumiseen saakka. Odotamme itsekin mielenkiinnolla, kuinka erilaisia Verso-kodeista muunneltavuutensa ansiosta tulee, markkinointijohtaja Vaaramo toteaa.

www.kastelli.fi
www.talokuume.com

Author Since: Aug 08, 2012

Related Post