Seminaarit & Tapahtumat

Salongista ripaus antiikkia nykyaikaiseen sisutukseen

Antiikin, vintagen ja taiteen myyntinäyttely Salonki järjestetään samaan aikaan Habitare-messujen kanssa Helsingin Messukeskuksessa 12.-16.9.2012. Messujen kävijöille Salonki tarjoaa hyvän tilaisuuden tutustua vanhoihin huonekaluihin ja esineisiin, jotka täydentävät hyvin nykyaikaista sisustusta.

 

Salonki-myyntitapahtuma on suunnattu kaikille antiikin ja taiteen ystäville, niin antiikkialan ammattilaisille kuin antiikista ja sisustuksesta kiinnostuneille kuluttajille.

Salonki-tapahtumassa on mukana yli 50 näytteilleasettajaa tuotteineen ja tapahtumasta voi tehdä ostoksia suoraan kotiin vietäväksi. Myyntinäyttelystä on mahdollisuus ostaa kotimaista ja eurooppalaista antiikkia ja sisustusesineitä, vanhaa itämaista taidetta, koruja, huonekaluja, antiikki- ja vintagekelloja, astioita, peilejä, mattoja, maalauksia sekä uudempaa designia ja muotoilua, muun muassa keramiikkaa ja lasia.

Omia esineitä arvioitavaksi

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Salonki-näyttelyyn voi tuoda omia antiikkiesineitä asiantuntijoiden arvioitavaksi. Viikonlopun aikana paikalla on muun muassa suomalaisen antiikin, talonpoikaisesineistön, lasin ja keramiikan asiantuntijoita. Arvioiden lisäksi entisöinnin ammattilaisilta saa vinkkejä, kuinka vanhoja huonekaluja hoidetaan. Arvioitavaksi voi tuoda myös uudempaa, 1930-70-luvun esineistöä ja huonekaluja.

Kultausta, konservointia ja kiinalaista antiikkia

Ostosten lisäksi Salonki-tapahtuma tarjoaa monipuolista tietoa antiikista. Salongin ohjelmalavalla kuullaan esityksiä muun muassa kiinalaisesta antiikista 4 000 vuoden takaa ja koruhistoriasta 1700-luvun lopusta 1960-luvulle.

Ohjelmalavan ohjelman lisäksi tapahtumassa voi seurata työnäytöksiä päivittäin. Työnäytöksissä esitellään muun muassa, miten vaurioitunut kultakehys restauroidaan ja konservoidaan sekä kuullaan erityylisten taulujen ja peilien antiikkikehyksistä. Tarjolla on myös kultausnäytöksiä sekä työnäytöksiä, joissa restauroidaan 1700-1800-lukujen antiikkihuonekaluja. Lisäksi voi perehtyä mm. siihen, kuinka perinteisiä materiaaleja ja menetelmiä käytetään antiikkihuonekalujen kunnostuksessa.

Salonki antiikkitapahtuman järjestää Suomen Messut yhdessä Suomen Antiikkikauppiaat ry:n kanssa. Samaan aikaan Salonki-tapahtuman kanssa järjestetään Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare, nykytaiteen myyntinäyttely ArtHelsinki sekä valaistusalan ammattitapahtuma ValoLight.

Antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma Salonki järjestetään toista kertaa Habitare-messujen yhteydessä ja se tuo antiikin ja vintagen Habitaren nykyaikaisen sisustamisen rinnalle.   Avoinna ammattilaisille 12.-13.9. ja yleisölle 13.-16.9.2012. Liput ammattilaisille 30 €, yleisölle 15 €/10 €. www.salonki.com

Author Since: Aug 08, 2012

Related Post